Kaikki lähti siitä, kun anopilla oli maanantaina synttärit ja lapset osti äitillensä tandemhypyn ja sinne se kylmähermonen nainen meni ja hyppäs, eikä edes jännittäny! Sitte kuulin, että Oripään lentokentällä on tän viikon tämmönen Freefly Playdate -tapahtuma, jonne on ympäri maailmaa tullut tälläsia laskuvarjohyppääjiä ja siinä ohella kun ne hyppii,tehdään näitä tandemeja sitten. Normaalisti se on jotain neljänsadan luokkaa ja tuolla se oli nyt ilman kuvausta kolmesataa. Joten tuli se hetki, et nyt tai ei koskaan! Mentiin Jannen siskon kanssa sitten tiistaina hyppelemään.
Tiistai aamuna varasin meille ajat illaksi ja sinne sitten tuli Janen ja meijän perhe kattelemaan. Täytyy kyllä myöntää, että sen aamun jälkeen kun sain tietää, että illalla tapahtuu, jännitti ihan hirveästi, mutta kuitenki hyvällä tavalla. Enemmän odotin just sitä, että työpäivä olis jo ohi ja päästäis paikan päälle.
Nyt on pakko kyllä varoittaa, että seuraavissa kuvissa nähdään silmiä sokaisevaa kauneutta!!
Voitte uskoa kuinka seksikäs olo oli noissa kuteissa! Sama se, kunhan tullaan nätisti taivaalta alas.
Oma äitini tälle mun miehelle vierestä huuteli, että "älä päästä tota tyttöä helpolla, keksi jotain pelottavaa!". Kiitti vaan. Joten, sain valita vuoristorata 1 taikka vuoristorata 2, ja totta hemmetissä mä otin 2 ja sain voltin koneesta lähdettyä. Oli se kyllä hienoa olla siinä koneen reunalla roikkumassa ja odottamassa, että kohta sitä mennään ja sitte jo mentiikin! Ja se hirveä jännitys oikeestaan katos aika pitkälti koneessa ja reunalle mennessä oli vaan odottavan jännittävä fiilis. Neljästä kilometristä lähdettiin ja vapaapudotusta niin kauan, kunnes mittarissa oli 1500 m. Ja kun kahtaasataa sieltä alaspäin tultiin, niin minä tällänen ns liimakorva sai kokea i-han hirveän korvakivun, ko veti korvat lukkoon ja särki niin hemmetisti. Kyllä se sitte helpotti jonkun ajan päästä, mutta olisin kyllä jotain niihin yrittäny keksiä ton olisin tienny. Sitten ko varjo avattiin, niin kipu ei enää pahentunu vaan alko lakkailemaan. Sitte nautittiin vaa maisemista. Harmi vaan, kun en tota Oripäätä tunne ollenkaan, niin en oikeen pystyny bongailemaan mitään tuttuja paikkoja, mutta hienolta tilkkutäkiltä se kuitenki näytti.
Sitten alas saapus Sanni.
Sieltäkin saapu ilonen tyttö alastulon jälkeen. On kyllä ihan yhtä kylmähermonen ko äitinsäkin. Ei sitä jännittäny missään vaiheessa ja oli koneessa vielä tältä kanssahyppääjältä kysyny, että pitäiskö nyt huolestua kun ei oo jännitystä ollenkaan. Ihme tyyppi. <3
Juu, kokonaisuudessaan todella hieno kokemus ja jos vaan on käyny mielessä, että olis hieno hypätä, NIIN HYPPÄÄ! Se ei ole niin paha kun mitä olin itse luullu. Mulla ollu monet vuodet, että joskus tässä elämässä mä vielä hyppään benjin ja tandemin ja nyt on sitten molemmat tehty. Täytyykin keksiä taas jotain uutta mun to do -listaani. Ajattelin kyllä jos olisin DBTL:ssä hypänny benjin uudelleen, kun viimeks hypätessä hyppäsin kaverin kanssa yhdessä, niin nyt sitten olis tarkotus toimia yksin. Sen näkee kuitenki sillon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti