Viime päiviä

Niin paljon sanottavaa, mutta sanat ei riitä kertomaan kaikkea.

Valehtelin mukavasti torstaista, enhän mä mihinkään salille asti sitten päässytkään, kun Janne ilmoitti, et hänellä on töitte jälkee katsastus ja hammaslääkäri, joten kaikki kusi sitte siihe. Kyllä toi koira on muuttanu elämää sen verran, ettei sitä vaa extempore lähdetäkkään kaikkialle. Joko ei lähdetä ollenkaan, tai sitten se tulee mukaan. Rufus kyllä kulkee meijän mukana aina kaikkialle. Paitsi tietenkään jos sen pitäis autossa hirveesti ootella, niin sitten ei. Se on jonkun verran aina mein äitillä (mamilla ja papilla) hoidossa, taikka sitten Jannen porukoilla. Se on vaan helpompi, ko oma äiti asuu paljon lähempänä meitä ja meillä on aina ollu koiria, kun taas Jannen porukat asuu paljon paljon kauempana, eikä niillä oo koirista kokemusta, kun Rufuksesta. Eikä sillä, kaikki on aina menny todella hyvin ja luotan täysin siihen, että ne pärjää Rufuksen kanssa. Onse tietenki varmaan iso harppaus, kun yhtään kokemusta ja sitten eteen tuodaan Rottweiler, mikä ei ole sieltä helpoimmasta päästä oleva koira. Mutta he osaa kyllä homman. Ja on ne muutamien vuosien ajan puhunu koiran ottamisesta, kun haluaisivat. Sais Rufus kaverin.

Perjantai mulla alko mukavasti rumaläskityhmä-päivällä, tiiätte varmaan. Ois siinä sitten pitäny jo aamusta valitan iltavaatteet mukaan, kunnen meinannu tulla käymään kotona. Eipä siitä mitään tullu, kun kaikki näytti paskalta, eikä mikään sopinu ylle, tukka oli päin persettä ja naamaki näytti iha haaskalta! Kuitenki mieli parani ihanien ihmisten kanssa. 

Piristyshali

Finaalipäivä meni mahtavasti ja tietenkin oikea ihminen voitti! Mahtavuutta. Liveäkin jäätiin kattomaan, esiintymiset oli hyviä ja kyllä täyden salin fiilis oli loistava!

Liven jälkeen mentiin kahden muun assarin kanssa meille ja kyllä se fiilis sitten nousi ja sain kun sainki valittua itelleni mukavat vaatteet. Siinä otettii muutamat lasilliset ja suunnattii nokkamme kohti Apolloa. Se vippipuoli on musta aina ollu jotenki kauheen tyhjä, ja sen ulkopuolella parempi meininki, mut nyt se oli niin täynnä ettei kävellä meinannu mahtua ja se meininki oli tosi hyvä. Mutta tietty, kun siellä oli nyt sitten kaikki. Ja paljon enemmän. Eilen esiintyjät lähti Gracellä TVOFin risteilylle. Uskon, että on ollu hauska matka.

Ite otin suht rauhallisesti, kun meillä oli ja on tekemistä viikonlopulle. Eilen oltiin Raisiossa mutsin luona, kun ne oli tullu sieltä Irlannista. Kuvia katteltiin, niin on se kyllä hieno paikka. Ilma oli ollu suht samanlaista kun täälläkin, paitsi se tuuli oli jotain semmosta, mitä täällä suomessa ei kuulemma ymmärräkkään. Mutsilla oli kuva joistain muutamasta miehestä, kun ne nojaa tuuleen ja ne on melkeen ihan vaakatasossa ne miehet. Siistiä. Vaikken mä sellasta tänne haluiskaan.

Avattiin eilen grillikausi kahteen otteeseen, ensin Raisiossa ja sen jälkeen Jannen porukoilla Aurassa. Eipä tarvinnu nälkää nähdä, ja tuntuu, kun olis monta kiloa tullu viikonlopun aikana, mutta puntari oli aamulla toista mieltä. Ihan hyvä vaan. Tänään sitten olis vuorossa meijän isä, jonne pitäis seuraavaks lähteä. Meillä on tämmönen vanhempiviikonloppu ollu. Sitten mä olen menossa pumppiin kuudelta, ja ihan oikeasti menenki tällä kertaa. Sitten pistänki varaukseen seuraavien viikkojen jumpat, nii tulee sitten mentyä. Pitäis vaan alkaa salillakin käymään useemmin, mutta kun se ei oikeen ole mun mieleen. Tietty jos joku tulis opastamaan mulle kaikki laitteet ja laatis sopivan ohjelman, niin ehkä sitten. Yksin menen vaan niihin tuttuihin laitteisiin, enkä viitsi täydessä salissa mennä kokeilemaan jotain uuttaa ja näyttää idiootilta.

Mä voisin yrittää kirjottaessa pitää aina jonkun tietyn linjan yhdessä kirjotuksessa, kun nää pomppii aiheesta aiheeseen, kun yritän sitten kaiken selittää. Ja silti tuntuu, etten oo kirjottanu kaikkea mitä piti. Ne tulee vaan mieleen myöhemmin. 

Ainiin. Tänään turkkaria lukiessa tuli mun unelmien talo eteen. En vaan yksinkertasesti kestä. Mulla on semmoset kriteerit, että oksat pois, ja kuinka sitte sattuski, että siinä se oli, kaikessa komeudessaan. Ehkä paikka ei ollu se kaikista toivotuin, mutta hyvinki mahdollinen. Se talo oli maskussa, 1925 vuonna rakennettu (ah!), vaaleenpunanen (oon vuosia kuolannu kaivokadulla sitä vaaleenpunasta kerrostaloa), ja osittain ruutuikkunat, valkoset lautalattiat, jossa leveet jalkalistat ja lisäks kattolistat, valkonen kamina, ja sisäänkäynnin edessä sellanen kuisti. Jos mulla olis rahaa, niin se olis siinä. Mä tiedän, että kun talon aika on ja laina myönnetty, ei eteen tuu toista samanlaista. Mä haluan vanhan puutalon, enkä puhu mistään 50-luvun taloista. Raisiossa ja Aurassa on just sellaset, eikä ne ole mun mieleen, pitää olla vanhempi. Paljon vanhempi. Juu ja lämmityskustannuksetki on sitte suuremmat ja etc etc.. Kaikenlaista. 

Mä jään tänne kuitenki nyt surkuttelemaan ja haaveilemaan jostain sellasesta mitä mulla ei ole. ..ehkä jotain päivänä.. jonain päivänä.

Keskiviikkoa

Kauhee kohu jotenkin päällänsä kaikesta liikunnasta ja siitä puhumisesta. Musta se on vaa pirun hienoa, jos ihmiset on alkanu enempi liikkumaan. Ja tää "Strong is the new skinny" -papatus on kyllä totta vieköön saanu muhunki potkua! En oo ikinä ihannoinu mitään hirmulaihuutta. Nytton ollu vahvasti esillä voima ja lihakset, mikä taasen herättää mussa eloa. Kyllä muakin, täytyy tunnustaa, ärsyttää ihmiset jotka esimerkiksi naamakirjassa koko ajan päivittää  liikkumisensa. Ihan ko sitä liikuttais vaan kertoakseen muille siitä. Nää fitnessblogit potkii kanssa jonkun mieleen, mutta mitä, niitähän voi olla lukematta! No voihan ne feisbuukkipäivityksetki kyllä piilottaa, että niin.

Mä ainakin saan inspistä ja vinkkejä lukemalla muitten blogeja liikunnasta ja ruokavaliosta. Se ehkä vähän ärsyttää, että ne mitä mä olen lukenu, on sellasia, jotka on punttaillu jo monet vuodet. Käy joka päivä salilla ja keskittyy liikuntaan täysillä. Ei siinä mikään muu ärsytä, kun se, etten osaa itte samaistua niihin. Haluan kyllä liikkua ja elää terveellisesti, mutta haluan tehdä paljon muutakin kun miettiä koko aika mitä laitan suustani alan ja kuinka monta . Enkä tarkota ettäkö kaikki heistä olis semmosia, mutta niin. En tiedä. 

Mä kyllä ymmärrän niitä ihmisiä, jotka liikutablogia pitää, jollei ole mitään muuta mistä voisi ajatella kirjottavansa. No tartteeko sitä sitten kirjotella jollei kirjotettavaa ole, ehkä ei. Mut ko tekee mieli! Ja jos multa kysytään, niin mielummin tänne kun feisbuukin seinälle! Tai raskausblogit, koirablogit, kissablogit, muotiblogit.. Ihan mitä vaan. Bloggaajiakin on nii miljoona tänäpäivänä, että ei muuta kun valitsemaan se mikä itteä kiinnostaa.

Kuva: motivateinspire.net

                                                     

Mä nyt ite olen tämmönen alkava liikuja. Joten vinkit ja vihjeet kyllä otan enemmän kun mielelläni vastaan! Liikkunu olen kyllä aina jonkun verran, mutta nyt on kyllä aivan uudenlainen puhti päällä koko hommaan. Niin syömiseen kun liikkumiseenki. Haluan kuitenki, että kaikesta tulis normaali osa arkea, kun mulla on ollut pahasti tapana hävittää se innostunus johonkin muutaman kuukauden jälkeen. Tuloksiakin kun on nyt nähny ja kommenttia saanu, niin sehän ei muuta ko anna lisää motivaatiota yrittää lujempaa! Kyllä munkin ihan jokapäiväiseen elämään liikunta kuuluu koiran myötä. Mutta jumpissa/salilla käyn semmosen 2-4 kertaa viikossa. Välillä enemmä ja taas välillä vähä vähemmän. Se kyllä aika paljon liittyy siihen, että miten ehtii töitten, koiran ja kaiken muun keskellä. Olishan se parisuhdekin, mikä välillä vaateis sitä aikaa ja yhteistä tekemistä. Samoin ystävät. 

Toi TVOF loppuu ens viikon perjantaina, niin mä toivon, että mun elämä jotenki normalisoituis sen jälkeen. Se jotenki niin paljon muuttaa kun koko perjantais menee sielä aamusta iltaan. Sillon tietenki liike on kiinni ja asiakkaita taas koko lauantai täynnä. Lauantai illat meneekin siinä, kun yritän toipua ja levätä, että jaksaisin taas seuraavan viikon. Asiakkaatkin välillä ihan hämillään, että millon liike sitten on auki ja milloin ei. Yritän kyllä laputella tota ovea, mutta on seki saakelin ikävää jos asiakkaat varta vasten tulee ovelle lappua lukemaan. Ei kivaa. Vielä kun ens viikon lauantaina päätin olla kiinni, että pääsen vähä finaalin jälkeen humputtelemaan. Uskon kyllä et tulee huippuilta!

Jannekin lähtee tänään illalla ajelemaan Saksaan päin jonkun miehen kanssa, joka tietää nuita autokauppoja sieltä ja matkan varrelta. Tarkotus olis siis, että Janne saapuis kotio farkku Audin kanssa. Toivon mukaan. Jospa löytäis sopivan laisen ja hintasen. Hinnassa loppujen lopuks mitään voita tuolta haettaessa, mutta sais muutaman vuoden uudemman ja paljon vähemmän ajetun samalla hinnalla. Äitikin lähti eilen Irlantiin, ja on sielä puoltoista viikkoa. Soffekin on koko viikonlopun laivalla. Että voi tätä yksinäisyyttä! Yhyy mua. Onneks Rufus pitää mulle seuraa ja täällä me sitte yhdessä kaipaillaan isiä. Ootellaan ja kattellaan ikkunasta josko se vaikka tulis kotiin..

Enkä tässä paljoo viitti viettää salilla aikaan Jannen poissaollessa, kun Rufus muutenkin koko työpäivän yksin, niin sitten vielä iltasin jos jumppiin menen. Huomenna kyllä menen RPM 50, mutta päätin jättää syvävenyttelyn väliin, että pääsen pojan luo kotiin.  Harmittaa ihan sen puolesta toi yksinoleminen.

TVOF -perjantait

Ah, alkava viikonloppu. Autuutta. Noi perjantait Logomossa on aikas pitkiä päiviä vaikka nopeesti meneekin. Aamulla 10 alotetaan ja sitte mennää sinne liveen asti. Illalla on ihan loppu ja normaalisti LA aamusin heti taas töihin. Tietty muutaman vkon päästä kun on finaali, liveä pitää jäädä fiilistelemään ja bileet sen jälkeen! Tietysti. Sillon päätin pitää LA vapaana, kerranki.

TVOFin esiintyjät on ihan mahtavia! Esiintyjinä ja ihmisinä. Voi sitä läpän heiton määrää ainakin tiettyjen ihmisten kohdalla, luoja! Haha. Siellä ei mitään häpeärajaa sitten olekkaa. Mahtavaa, mahtavaa. Viikko menee nopeesti ja taas päästään jatkamaan! Yay.

Kuva: Nelonen Media

                                                                  


Mun on pakko myöntää tämmönen asia itestäni, kun en oikeesti tiedä monestakaan ihmisistä kuka on kukakin, eikä nimimuisti pelaa sitte ollenkaan. Monet kerrat tuollakin kun jutellu jollekin ja sitte muut kysyy, että vitsi sä juttelit sille tai tolle, nii eipä mulla mitään hajua oo ollu kenen kanssa oon jutellu. JA, ehkä se sitten on parempi niin, ni pystyn käyttäytyy normaalisti enkä panikoi. No enivei, tuolla ruutu.fi :ssä kun julkastaan noita klippejä takahuoneesta ja haastateltavista ja juontajana toimii Sebastian. Siellä vaa aatellu että se vaan on joku enkä miettiny sen enempää. Ihmetelly vaa häne loistavaa englanninkielen taitoa ja sitä sen lauluääntä, what a voice. Kunnes, eilen tuli mainos jostain uudesta ohjelmasta kun Splas! tms, ja kattelin vaan, että siinähän tämä kyseinen ihminen taas näkyy. Aloinki sitte googletoimaan ja sattusin löytämään, että tää Sebastian Rejman on The Giant Leap:in laulaja-kitaristi. Pläh, ehkä ihan hyvä että oon ollu taaskin tiedoton tästä asiasta. Mulla on se ongelma, etten osaa olla normaalisti jos mulle joku tunnettu julkisuuden hahmo osuu kohdalle josta vielä pidän. Example, kun Lenni-kalle istu mulle vaan nopeesti meikkiin yks kerta. Oivoi, enpä olis sitäkään 10 vuotta sitte uskonu, kun sitäki ukkelia ihannoin Joonas Hytönen Show:ssa.On mullakin ilon lähteet. Kihkih.