Koiruuksia

Voi tsiisus sanon minä minkälaisen härdellin saan joskus aikaan (lue: Rufus saa aikaan).  Mä ehkä vaan aina vähän ylireagoin.. 

Rufus eilen päivälenkillä söi metästä löytämänsä kaks kokonaista uunimakkaraa, mitä oli vielä pienen matkan päässä lisää pusikossa. Mä tästä tietenkin luulosairaana ajattelin, että nyt se on ton koiran menoa, että ne on nyt kuitenki myrkytetty. Ihan varmasti on, eikai nyt muuten metässä makkaroita vaan olis. Suolapallolla sitä yritin ensiks oksennuttaa, mikä ei kuitenkaan toiminu. Lähdin pikapikaa apteekista hakemaan hiilijauhetta, jonka sille juotin. Molemmilla kerroilla se vaan pahasti mulkas mua, mutta muuten ollu niistä moksiskaan. Se on kyllä aina yhtä reippaana joka tilanteessa, aina, vaikka joku toinen koiraki ois sille joskus tosissaa ärissy, ilosesti häntää heiluttae se aina jatkaa matkaa. Pieni rakas!
Vietii R äitille katottavaks, kun lähettiin hieman myöhässä käymään niillä synttäreillä. Se oli kuitenki ollu tosi reipas, eikä mitään oireita lääkkeistä saatika myrkystä. No mutta, eipä kai se hiilijauhe mitään haitannu, vaikkei sitten myrkkyä ollukkaan. Rakkaudella mä vaan kaiken, yritin toistaa myös Rufukselle, ko se hieman pahana nieli mustaa liejua. <3

Sitten, tänään aamulla sain aiheutettua uudestaan kivat paniikit, kun Rufusta suukotellessa löysin sen ottasta ensimmäisen punkin ikinä. Ja kerrottakoot, että mä pelkään punkkeja kuollakseni tai tarkkaan ottaen sitä borrelioosia! Vaikka koko elämäni ollaan möyhitty mökillä missä lie heinikoissa ja metsissä, niin ikinä meissä eikä eläimissä oo ollu punkkeja, joten siitä johtuu varmaan mun panikointi näitä otukoita kohtaan. Ja mä kun ajattelin olevani aikaa edellä ja hankkia punkkipannan ajoissa, pff. Janne sai kivat herätykset aamulla, kun mä rääkyen menin herättämään sitä, voi sitäki raukkaa. Ja myöskin tästä varmasti voi päätellä, etten tosiaan ole semmosta koskaan ennen irrottanukkaan. Vinkuen, kun en uskalla koskea siihen, otin kuitenki pinseteillä tiukasti kiinni siitä ja kiertäen yritin sitä vetää irti, mutta ei, se ei lähteny ja koko aja pinsetit liuskahti vaa läpi. Jane sit hois homman ja irrotti punkin, nyppäs sitte muutaman karvanki siitä samalla ja nyt Rufuksella on semmone kalju kohta tossa otsassa! Että katsotaan vaan, kuinka läikykäs koira meiltä löytyy kesän lopussa. Mä vielä uitin sen jälkeen punkkikohtaa desinfiointiaineessa. Voi olla, että vähän kirveli, eikä oikee haju vissiin miellyttäny, kun vähän pärskitti. 

Kaljuilija

Että en tosiaan tiedä kumpi meistä noi draamailut aiheutti, minä vai koira, mutta jos minä selvisin kaikesta, niin niin myös koirakin. Kaikki hyvin, loppu hyvin. Nyt on punkkipanta kaulassa ja punkkipihdit käsillä seuraaviin koitoksiin!

Voi kipeys

Aamulla ajattelin pyhittäväni tän päivän lämpimille juomille, sohvalle, peitolle ja muumeille. Toisin kuitenki kävi. Yhtään lämmintä juomaa ennoo juonu, itseasiassa mitään ollenkaan, sohvalla oon käyny, peittoon en ole koskenukkaa, enkä tosiaan muumeja päälle oo saanu. Tosin sitten taas mä olen pessy kaks koneellista pyykkiä, tiskannu kasan tiskejä ja viikannu vuoren vaatteita. Myönnän meinaan, että mulla on tapana jättää vaatteita vähän sinne sun tänne, mutta varsinki makkarin tuolin päälle kasaantuu aimo kasa lumppuja ain välillä. Ja Jannea ärsyttää, kun otan kuulemma aina uuden mukin, vaikka edellinen olis siinä hollilla. Minkäs mä itelleni mitään voin. Nyt mä kuitenki tiskasin, koska ei ollu enää mistä ottaa uusia puhtaita astioita. Nih. 

Eilen sit varmuudeks perusin asiakkaat tältä ja huomiselta päivältä, ihan vaan että sais ittes takas kondikseen. Täks päiväks mulle jäi yks asiakas, jonka käyn leikkaamassa, mutta sen jälkeen hilpasen takas kotio. Onneks on liike tuossa viereisessä talossa, niin ei matka oo kovin paha.

Ajattelin tänään, että olo on jo ihan siedettävä ja hyvä. Rufuksen kanssa lenkillä ollessa mulle selkis etten ookkaan ihan kunnossa vielä. Lenkki ja kipeys ei ole hyvä yhdistelmä, heikko olo ja pyörrytys ei oo kivaa. Sittoi pölöpää lähti taas linnun perään ja tuntu ettei kaukana ollu, että olisin ollu yhtä raajaa pienempi ihminen. Mukava pikku rykäsy sai vaa vähä heräämää. Sille pitäis ostaa kaulapanta, kun meillä on sille tällä hetkellä valjaat, mistä se saa lisävoimaa vetämiseen, eikä tunnu ees pahalta, kun on pehmeet valjaat millä pistää vetelemään. Tosin toi sikaniska ei varmaa kyllä tuntis tossa kaulallakaan yhtään kipua vetämisestä. Täytyy käydä kyselemässä osaavilta ihmisiltä apua minkälaisen pannan sitä pitäis ostaa. Haluaisin lisäks myös Rufukselle juoksuhihnan, se joustaa sillä tavalla ettei tuu töksäyhdyksiä. Fleksi olis kans unelma, muttei ne kestä tota körilästä. 

Olis kova hinku päästä salille. Kaupassa, verotoimistossa, pankissa ja hiustukussakin pitäis käydä. Tuntuu ettei ois aikaa vaan maata kotona, kun olis nii paljo kaikkee muutaki mitä pitäis saada tehtyä. Se pistää turhauttamaan. Tunnun muutenki olevan pikkasen adhd välillä. Tiedä edes kuinka monta kertaa esimerkiks leffan aikana olen lähteny just tiskaamaan tai tekemään kaikkea muuta, kun en jaksa istua paikallani ja tuntuu, että tuhlaan aikaa, kun voin tehdä jotain järkevääki. Mietin vaan aina, että kauankohan tää kestää? "Puol tuntia vielä, aa aaw!". Kyllä sitä pitäis osata pistää vapaalle ja rentoutua, mutta ko elämä on semmosta, että menee kun päätön kana eestaas, niin siihen on nii tottunu ettei vaan enää osaa relata. Kaipa jos sitä vaan olis, niin laiskistuis varmaankin, mutta emmä kyllä semmosekskaan haluis. Mielummin sitte meen suuna päänä tuolla.

Mutta! Mun mieltä lohduttaa se, että kesäkuun puolessa välissä nään kauan kaipaamaani rakasta naistani Tiaa, kun tulee meille viikonlopuks. Tia oli meillä viimeks viime syksynä ja mä Jyväskylässä viime toukokuussa, ni on nyt jo aikakin nähdä! Mein piti neljästään lähteä Tukholmaan kesäkuussa, mutta ko mun ainoa sopiva vkl oli niille huono, niin jääkin reissu mein osin tekemättä. Nyt kuitenki ko nään Tian, nii unohtuu kaikki tommoset matkat ja muut elämän murheet. Sua täällä kaipaillen, sairastellen ja odottellen. <3

Darrailua

Mä en taida juoda enää koskaan.

Ainakaan viikkoon, kunnes lähdetään pailailemaan tvofin jatkoille. Rauhallisesti ainakin otan jollei muuta. Lauantaina tuli tämmönen extempore juominkireissu. Oli mukavaa ja kaikki meni hyvin, eikä pahasti edes otettu. Seuraava päivä vaan oli jotain aivan järkkyä! Ei pahaa oloa tai päänsärkyä. Se, että päässä heitti, väsytti, rintaa puristi, vaikee hengittää, riitti syyks siihen, että oli tukalin olo pitkään aikaan. En ymmärrä millon mun krapulat on tommosiks muuttunu, ennen oli vähän paha olo ja päätä jomotti. Nyt on maanantai ja tuntee kyllä juoneensa lauantaina. Onneks ei ookkaan kun koko päivä töitä.

Rufus iltalenkillä ei kyllä helpottanu mun oloa lähtemällä juoksemaan pikkulinnun perään, kun lens siinä Rufuksen tasolla. Siellä se liipotti monen sadan metrin päässä menne vielä isolle tielle päin. Karjuin niin paljon ko ikinä kurkusta lähti, mutta se korvaansa lotkauttanukkaan. Siinä sitte jalkaa töppösen eteen koiran perään ja voi luoja sitä oloa. Ei toi lenkkeily siinä kunnossa tuntunu kovin mukavalta. Sitte se lintu varmaan lens siitä ylöspäin, koska yhtäkkiä Rufus näytti siltä, että "mitäs hittoa mää täällä teen..?" Ja palas innossaa takas. Ja siinä ko tekis mieli torua, että sa****na minkä teit, niin ilosesti kehuin poikaa, kun palas takas.

Ihmeen nopeesti se mieli vaan pelaa tollasissa tilanteissa, koska ei se montaa sekuntia kestäny ko koira oli jo monen sadan metrin päässä, ja mä ehtisin jo miettiä kaikenlaista. Mitä mä teen, kelle soitan josse tosta jatkaa matkaa, en ikinä löydä tota koiraa enää, janne,.. ääh, se on saksassa, ei se auta. Ja voi mikä kiva haloo, kun rotikka juoksee tuolla ympäriinsä yksinää linnun perässä.. Siinä vaiheessa koira meni kiinni, kun huomasin kauempana pupun hyppelemässä; ton perään mä en kyllä lähde juoksemaan.

Pientä kuolajojoa havaittavissa

Noi on todella laadukkaita kännykkäkuvia lenkiltä. Mukavasti yritän pitää käden vakaana, kun koira vetää hihnassa samanaikasesti. Ei se mitään, en oo noista hommista mitenkään tarkka. Jos jotain muuta häiritsee, voi olla kattomatta.

Janne saapuu huomenna kotiin. Oli kuulemma löytäny kivan auton, tumman sininen  farkkumallinen Audi A4 se nyt sitten kuulemma on. On se kiva, kun Rufuksen saa taakse, ettei tartte sen enää takapenkillä olla. Vaikka vöissä sielä aina onki, onse silti mukavampi, ettei sieltä voi lentää etupenkille tai tippua penkiltä alas. Täytyy vaan heti hankkia sinne jotain suojaa, ettei se oo sitten heti ihan likanen ja kuranen. Nyt saa takapenkillekkin ihmisiä ilman, että niitten täytyy kestää koiran tunkemista syliin. 

Koitan kuitenki selvitä tästä päivästä ja töistä. Ehkä se sitten taas helpottaa kaikki, kun toinen puolisko on mukana arjessa puolittamassa tekemisiä. Vaikkakin oon todella nauttinu yksinolosta ja olemisesta, saa se kuitenki riittää taas hetkeks.