Rym Rymm

Nyt ollaan menty kyllä ryminällä eteenpäin. Niinkun Sofia yhden yhteydenpidottoman viikon jälkeen tokas, että tuntuu kun ei oltais puhuttu ikuisuuksiin! Hah. 

Jannen kämppä myytiin viikossa ja kaupat tehtiin muutamia viikkoja sitten. Nyt eilen illalla meidän tarjous hyväksyttiin yhdestä asunnosta. Meistä tulee Raisiolaisia! Mulle se on tuttua hommaa, kun kuitenkin 20 vuotta sielä asunu, mutta Jannelle sikäli uutta aluetta. Mutta niinkun se itsekkin tokas, että ei hänellä niin väliä missä kaupungissa asuu kun kuitenkin on itse Aurasta kotosin. Näinpä.

Tänään pitäis soviskella koska nähdään ja saadaan asiat kunnolla vireille. Asunto on ihana, eikä remontteja tarvitse tehdä. Ainoa, että sielä se toinen makuuhuone on sellanen prinsessahuone, että täytyy nyt kovin toivoa sitten tyttöä! Ei kai sentään, kyllä se kiva ois saada beigeksi/harmaaksi maalattua tässä vaiheessa, kun huoneessa ei muuten ole vielä täytettä. Siinä kohtaa, kun huone alkaa kerätä krääsää ja rojua, onki kiva alkaa raijaamaan tavaroita maalauksen ajaksi muualle. 

Mun tekis mieli niin laitella kuvia ja hehkutella, mutten viitsi heidän kotikuvia tänne laitella, vaikka ne netissä onkin julkisesti ollut. Enkä viitsi ihan sitä itse ilmoitusta tänne linkata kun kaikki osoitteet ja kaikki. Asunnossa on hieman tällanen avokeittiö, kivasti lasku- ja kaappitilaa. Olohuone on hyvän kokonen ja parveke iso ja lasitettu. Kaks makuuhuonetta, joissa molemmissa kivasti kaappitilaa. Vaatehuone valmiiksi sisustettu ja hyllytetty. Kylpyhuoneeseen mahtuu iso pesukone ja siellä on ikkuna! Jeij. Saunaa ei ole, mutta taloyhtiön sauna sijaitsee saman rapun alakerrassa, mikä on uusittu hetki sitten. 
Ainoa miinus tässä on mun kärsimättömyys, meinaan päästään muuttamaan vasta 25.1.14. Siihen on kuitenkin kolme kuukautta! Loppujen lopuks se on ihan hyväkin homma, ettei meidän tarvitse maksaa nykysestä asunnosta sopimussakkoja kun menee muutto ens vuoden puolelle. Lisäks nyt mulla on koti niin lähellä liikettä, että on kiva päästä ramppaamaan eestaas tässä miten tykkää, eikä tarvitse miettiä työmatkoja. Silti se on pitkä aika...

Sitten, mä löysin ja sain itselleni tänne liikkeeseen ihanan äitiyslomasijaisen Katin. Hän alottaa helmikuun alussa ja itse jään viimeistään 10.2. äippälomalle ja heittäydyn oloneuvokseks siihen asti kun voin. A-pua, se on niin ihmeellistä jäädä kotiin kun se ei millään lailla ole mulle tuttua. Ikinä en ole vaan ollu, vaikka enhän mä sillonkaan vaan ole. Angstikoira ja pieni lapsi ei välttämättä ole se ihanin yhdistelmä, mutta eiköhän me pärjätä!

Nyt vaan maltti on valttia, sillä jatketaan ens vuoteen!

Heey Woooo

Mä tein sen mistä olen haaveillu jo liian monta vuotta! Laskuvarjohypyn.

Kaikki lähti siitä, kun anopilla oli maanantaina synttärit ja lapset osti äitillensä tandemhypyn ja sinne se kylmähermonen nainen meni ja hyppäs, eikä edes jännittäny! Sitte kuulin, että Oripään lentokentällä on tän viikon tämmönen Freefly Playdate -tapahtuma, jonne on ympäri maailmaa tullut tälläsia laskuvarjohyppääjiä ja siinä ohella kun ne hyppii,tehdään näitä tandemeja sitten. Normaalisti se on jotain neljänsadan luokkaa ja tuolla se oli nyt ilman kuvausta kolmesataa. Joten tuli se hetki, et nyt tai ei koskaan! Mentiin Jannen siskon kanssa sitten tiistaina hyppelemään.

Tiistai aamuna varasin meille ajat illaksi ja sinne sitten tuli Janen ja meijän perhe kattelemaan. Täytyy kyllä myöntää, että sen aamun jälkeen kun sain tietää, että illalla tapahtuu, jännitti ihan hirveästi, mutta kuitenki hyvällä tavalla. Enemmän odotin just sitä, että työpäivä olis jo ohi ja päästäis paikan päälle.

Nyt on pakko kyllä varoittaa, että seuraavissa kuvissa nähdään silmiä sokaisevaa kauneutta!!

 

Voitte uskoa kuinka seksikäs olo oli noissa kuteissa! Sama se, kunhan tullaan nätisti taivaalta alas.

Oma äitini tälle mun miehelle vierestä huuteli, että "älä päästä tota tyttöä helpolla, keksi jotain pelottavaa!". Kiitti vaan. Joten, sain valita vuoristorata 1 taikka vuoristorata 2, ja totta hemmetissä mä otin 2 ja sain voltin koneesta lähdettyä. Oli se kyllä hienoa olla siinä koneen reunalla roikkumassa ja odottamassa, että kohta sitä mennään ja sitte jo mentiikin! Ja se hirveä jännitys oikeestaan katos aika pitkälti koneessa ja reunalle mennessä oli vaan odottavan jännittävä fiilis. Neljästä kilometristä lähdettiin ja vapaapudotusta niin kauan, kunnes mittarissa oli 1500 m. Ja kun kahtaasataa sieltä alaspäin tultiin, niin minä tällänen ns liimakorva sai kokea i-han hirveän korvakivun, ko veti korvat lukkoon ja särki niin hemmetisti. Kyllä se sitte helpotti jonkun ajan päästä, mutta olisin kyllä jotain niihin yrittäny keksiä ton olisin tienny. Sitten ko varjo avattiin, niin kipu ei enää pahentunu vaan alko lakkailemaan. Sitte nautittiin vaa maisemista. Harmi vaan, kun en tota Oripäätä tunne ollenkaan, niin en oikeen pystyny bongailemaan mitään tuttuja paikkoja, mutta hienolta tilkkutäkiltä se kuitenki näytti.

Sitten alas saapus Sanni.

Sieltäkin saapu ilonen tyttö alastulon jälkeen. On kyllä ihan yhtä kylmähermonen ko äitinsäkin. Ei sitä jännittäny missään vaiheessa ja oli koneessa vielä tältä kanssahyppääjältä kysyny, että pitäiskö nyt huolestua kun ei oo jännitystä ollenkaan. Ihme tyyppi. <3

Juu, kokonaisuudessaan todella hieno kokemus ja jos vaan on käyny mielessä, että olis hieno hypätä, NIIN HYPPÄÄ! Se ei ole niin paha kun mitä olin itse luullu. Mulla ollu monet vuodet, että joskus tässä elämässä mä vielä hyppään benjin ja tandemin ja nyt on sitten molemmat tehty. Täytyykin keksiä taas jotain uutta mun to do -listaani. Ajattelin kyllä jos olisin DBTL:ssä hypänny benjin uudelleen, kun viimeks hypätessä hyppäsin kaverin kanssa yhdessä, niin nyt sitten olis tarkotus toimia yksin. Sen näkee kuitenki sillon.

 

Pientä purnausta olkaa hyvät

Voi huh mikä viikko takana! Eipä aika oo riittäny muuhun kun töihin ja tarvittavien asioitten tekemiseen. Mukavat kymmenykstoist tuntiset työpäivät ja sen jälkeen juoksemista myllyssä, ikeassa ja kaupungilla. No mutta, eihän näitä kiireitä mulle tee kukaan muu kuin minä ihan itse. Salille käymiseenkään en oo uhrannu edes ajatusta, mutta tänään lataan korttini ja riennän pumppiin ja keskiviikkona combattiin. Viikon aikana on tullu kyllä syötyä todella epäterveellisesti ja puntarikin oli kilon verran sitä mieltä. Masishan tommosesta tulee. No nyt sitten se 6 kiloa karistettavana ja syksyyn mennessä ois tarkotus olla toikin poies. Sittehän se työ alkaa pitää nuo kilot poissa,.. pääsis tosin nyt ensin siihen tavotepainoon edes.

Lauantaina juhlittiin valmistuneita! Veli valmistus levyseppähitsariksi ja lähtee kohta inttiin. Onsekin vaan niin iso jo. Muistan vaan sen pikku pellavapään, jolla tais olla jotain vihanhallintaongelmia ainakin mua kohtaan. Se kun suuttu, niin siitä oli kyllä leikki kaukana ja mielellään kaikki kättä-pitempää-tavarat jossain tosi kaukana. No onneks on rauhottunu ja rento meininki tänä päivänä. Ja kun miettii, että kellä sisaruksilla ei olis niitä riitoja, enkä sano et olisin sen kaverin päästäny ite kovin helpolla. 

La iltana vielä suuntasin Iralle, kun suoritti ittelles lakin iltalukiossa. En tuntenu sinne mennessä ketään, mutta oli kyllä loistoilta kaiken kaikkiaan. Se on aina kiva tavata ja tutustua uusiin ihmisiin ja varsinkin ko ihmiset osottautuu mukaviks!

Ja tästä tulikin mieleen muutaman sen illan puheenaiheet, meinaan ainakin hymiöt. Radiosta satuin kuulemaan jonkun mielipiteen siitä, että nykyään somessa voi sanoa ihan mitä vaan vaikka vähän negatiivistakin, kunhan perään lisää hymiön. Se kuittaa  kaiken vitsiksi taikka ei-niin-vakavaksi. Itse satun olemaan vähän sitä sorttia ettei tule noita merkkejä käytettyä. Nykyään käytän ehkä kuitenki sillon tällön, kun joskus nuorempana ei tullu mieleenkään. Ja jos jossain sellasen merkin laitan, se ei tule luonnostaan, vaan se tulee tiedostetusti 'No laitetaan nyt sitte' -meiningillä. Kun tosiaan olen kuullu muutamaan otteeseen siitä, että olen niin tyly ja vittumainen ko kirjotan jollekki. Ja miks? Siks etten laita sitä hiton hymiötä! Miksi ei voi kirjottaa normaalia tekstiä ilman, että koko ajan tunkee niitä joka paikkaan, ja niin ettei vastapuoli siitä mitenkään loukkaannu. Jos lähettäjä ite käyttää niitä paljon, tulee niit sillon kyllä varmasti itekki laitettua helpommin. Kanssapuhujat oli kyllä itekkin sitä mieltä, että siitä voi kyllä tulla tyly tunnelma ja he kyllä ajattelee asiaa nyt toiselta kantilta. Irakin sano, että hänellä meni aluks aikaa siihen, että tajus etten käytä niitä, mutten kuitenkaa tarkota asioita millään pahalla ja voin olla kuitenki ihan hyvällä tuulella. 

Ja tästä päästään siihen toiseen aiheeseen, nimittäin ennakkoluuloihin. Ehkä kukaan tässä maailmassa ei olis täysin ennakkoluuloton ihminen vaikka yrittäiski olla. Kuitenkin aivan varmasti joskus jossain tulee tilanne, että onse kuva jostain ja olettaa siitä jotain. On se sitte ihminen taikka paikka, ei sillä väliä, mutta ei tosta kyllä ikinä eroon pääse. Ite kuulun tähän kastiin, että yritän kovin ajatella positiivisesti, vaikka muut ois puhunu mitä. Sillon mä menen itte kokeilemaan ja olen sitte sitä mieltä mitä sitten olen. Ite ajattelen, että suuri osa ennakkoluuloista on kuitenki negatiivisia, eikä sitte mennä ja tehdä jotain, koska siitä on vaan se kuva ettei se ole mukavaa ja sehän se varmaan on ihan perseestä. Ja kyllä, on mullakin paljon ennakkoluuloja eri asioita kohtaan, se on kuitenki eri asia olla tykkäämättä jostain ja juu, sitten voi sanoa ettei tykkää, kun on kokeillu! Jannen kanssa meinaa väännetty monesta asiasta, kun hän ei suostu tekemään tiettyjä asioita taikka maistamaan jotain, koska hän ei kuulemma tykkää. Niin joo ei tykkää, kun ei ole kokeillu. Esimerkiks pumppiin lähtö, kun ei tykkää. Helvetti, tule kokeilemaan ja sano sitte ettet tykkää!

Ennakkoluulosen ihmisen tapaaminenki on jotenki kummallista, että tolla on musta muka joku käsitys, vaikkei olla mitenkään edes tutustuttu! Törmään tähän aiheeseen usein muutamissa jutuissa, ensimmäisenä meinaan Rufuksen kanssa, koska sehän on Rottweiler niin sen on pakko olla aggressiivinen koira joka puree. Toisena työssäni, kun kuitenki keski-ikä asiakkailla on aika korkealla ja se, että olen nuori, tuntuu olevan joillekkin iso ongelma. Hittoako ne tietää mun ammattitaidosta taikka musta ennen kun on kokeillu.  Näinkin olen kuullu 'No vitsi, tästähän tuli tosi hyvä, kun olin ihan varma että saan mennäkotiin ja laittaa ite uusiks oman tukkani'. Ja mistä hitosta sillä oli semmonen kuva sitte, ehkä oon liian nuori tekemään mitään hyvää tai en vaan näytä hänelle tarpeeks oikeelta, mene ja tiedä. Enkä kyllä tiedä edes haluanko tietää. Sen vaan tiedän, että ennakkoluulot on perseestä! Piste.

Torstai kuvina

Aamulenkki

<3

'Hei älä mee, tai..'

Torstai täynnä toimistohommia

C'moon! Mites sattuski oleen aina tiellä. Kiitos nauruista rakas

Juu, sielä oikeesti on kettu. Ai et nää vai? Kumma kyllä

Huomatkaa ysärilaukku. Tulee oleen kovassa käytössä

Lenkin jäljiltä niin poikki, että uni tuli melkeen jo rappukäytävässä

Salille, mars! Radio Aalto, aina

Kaikkensa antaaneetko

Sohvan pohjalle, kiitos

Eiku postailemaan

Tämmönen pienimuotonen kuvapostaus päivästä. Oli kaikenpuolin mukava päivä. Töissä oli niin kiire ettei ehtiny siellä paljoa kuvailla. Salilla sain aikaseks 40 min käsi - ja vatsalihastreenin Iran avustuksella. Tsemppas kivasti. Täytys useemminki treenailla yhessä.

Ja mä niin odotan kovasti jo ens tiistaita jollon mulla on vapaapäivä. Varasin itelleni ripsihuollon, sitten salille ja sen jälkeen tunnin hierontaan! Autuutta. On kuulemma ihan hyvä, että salille ensin niin on lihakset lämpimät valmiiks. Keho saa vissiin enempi siitä hieronnasta sillon (?).

Mulla oli niin paljon jotenki asiaa, mutta nyt väsymys iskee lujaa ja kovaa, ettei pää enää toimi normaalisti. Ehkä mä myöhemmin kykenen tähän suoritukseen.

Just. Janne äsken kyllä pilas multa yhden ihan hyvän biisin! Rudimental - Not giving in. Kuulostaa kuulemma ihan nakkiveneeltä ja joo, niinhän se kuulosta. Kiitos tästä!

Kaikki yhres koos

 Vihdoin se saapus kotiin! Ja tää koira oli onnensa kukkuloilla!

Näin me ooteltiin isiä kotiin

Elikkä Jane pääs eilen illalla ehjänä perille pitkältä ajomatkaltaan hienon auton kera.  Vihdoin! Auto oli nyt sitten tumman sininen farmari Audi A4 quattro -06. Oli kyllä siistiä päästä tyyppaa sitä ja kyllä kulki nätisti.. ja kovaa! Ui, nyttei tartte jäädä jälkeen kaikille keski-ikäsille miehille, kun ei kestä jos nuoria naisia liikenteessä. Varsinkaan, jos olis tosiaan ohi menossa, niin sitten kiihdytellään niin hitosti!

Penkit oli mustaa nahkaverhoilua ja sisusta muutenkin kokonaan mustaa. Nappuloita etukonsolissa oli enemmän ko laki sallii. Ja kaiken kukkuraks manuaalit on kaikki saksaks, joten niitten nappuloitten tapahtuvuudesta ei oo vielä kaikesta niin tietoa. Ehkä ne tästä pikkuhiljaa kaikki selvii. Sitten ko mäkin olen just tämmönen, että "Mitä tästä tapahtuu?" "No entä tästä?" "No saaks mä painaa tätä?".

Ensimmäiseks oli auton tyhjennys, kun tää yks oli haalinu pienen määrän juominkia mukaansa Tanskasta. Takaluukusta etupenkille asti oli laatikoita niin paljon etten oo ennen nähny. Muakin oli muistanu viidellä laatikolla Rekon mansikka-limee. Namms. Noo, eipä tartte vuotee ostaa juotavaa. Sain mä lisäks vielä kaks Dooley'sia kuuden kaatumattoman lasin kera. Vois melkeen jopa luulla, että se yrittäis ihan juottaa mua humalaan.. Sitte ruotsista oli ostanu vartalorasvaa ja laivalta aarikan rannekorun. Tietää mies mistä tää flikka tykkää. On hän ihana. <3 (Ei se varmaan olis uskaltanu tulla kotio ilman tuliaisia.)

 

Tänään on ohjelmassa ensin hieman töitä, ja illemmalla ripsihuolto. Sais nää räpsyttimet taas kuntoon. Oon meinaa ollu viis viikkoo sitten, ni kyllä ne mukavasti harottaa sen ajan jälkeen. Jos vaikka sais seuraavaks vähän aiemmin mentyä, ni ei ois niin suuri homma huoltamisessa. 

Huomenna ajattelin uusia taas salikortin ja suunnata nokkani kohti salia ja jumppaa. Tuntuu, että siitä olis ikuisuus, kun oli viikko sitten viimeks. Meni kortti vanhaks, enkä viittiny uusia sitä ennen ko Jane tulee kotiin, ettei tartte koiran olla koko aika yksin kotona. Sitten jos sais taas kiinni siitä, että kävis sen kolmisen kertaa viikossa salilla, tai no jumpissa.

Perjantaina TVOF, loppupileet, sekä ens viikolla vappu. Menee aika huolestuttavasti tää mun elämä juomisen puolelle. Lisäks muutaman viikon päästä 25.5. me mennään Soffen ja Rauskin kanssa Sami Hedbergin keikalle ja sitä jatketaan vähän ehkä juhlistamaan mun synttäreitä. Alkoholin merkeissä menee tosiaan sekin päivä. Sittenhän onkin jo juhannus ja sen nyt sitten tietää mihin seki taas menee. Huhhuh, meneepäs aika nopiaa.

Darrailua

Mä en taida juoda enää koskaan.

Ainakaan viikkoon, kunnes lähdetään pailailemaan tvofin jatkoille. Rauhallisesti ainakin otan jollei muuta. Lauantaina tuli tämmönen extempore juominkireissu. Oli mukavaa ja kaikki meni hyvin, eikä pahasti edes otettu. Seuraava päivä vaan oli jotain aivan järkkyä! Ei pahaa oloa tai päänsärkyä. Se, että päässä heitti, väsytti, rintaa puristi, vaikee hengittää, riitti syyks siihen, että oli tukalin olo pitkään aikaan. En ymmärrä millon mun krapulat on tommosiks muuttunu, ennen oli vähän paha olo ja päätä jomotti. Nyt on maanantai ja tuntee kyllä juoneensa lauantaina. Onneks ei ookkaan kun koko päivä töitä.

Rufus iltalenkillä ei kyllä helpottanu mun oloa lähtemällä juoksemaan pikkulinnun perään, kun lens siinä Rufuksen tasolla. Siellä se liipotti monen sadan metrin päässä menne vielä isolle tielle päin. Karjuin niin paljon ko ikinä kurkusta lähti, mutta se korvaansa lotkauttanukkaan. Siinä sitte jalkaa töppösen eteen koiran perään ja voi luoja sitä oloa. Ei toi lenkkeily siinä kunnossa tuntunu kovin mukavalta. Sitte se lintu varmaan lens siitä ylöspäin, koska yhtäkkiä Rufus näytti siltä, että "mitäs hittoa mää täällä teen..?" Ja palas innossaa takas. Ja siinä ko tekis mieli torua, että sa****na minkä teit, niin ilosesti kehuin poikaa, kun palas takas.

Ihmeen nopeesti se mieli vaan pelaa tollasissa tilanteissa, koska ei se montaa sekuntia kestäny ko koira oli jo monen sadan metrin päässä, ja mä ehtisin jo miettiä kaikenlaista. Mitä mä teen, kelle soitan josse tosta jatkaa matkaa, en ikinä löydä tota koiraa enää, janne,.. ääh, se on saksassa, ei se auta. Ja voi mikä kiva haloo, kun rotikka juoksee tuolla ympäriinsä yksinää linnun perässä.. Siinä vaiheessa koira meni kiinni, kun huomasin kauempana pupun hyppelemässä; ton perään mä en kyllä lähde juoksemaan.

Pientä kuolajojoa havaittavissa

Noi on todella laadukkaita kännykkäkuvia lenkiltä. Mukavasti yritän pitää käden vakaana, kun koira vetää hihnassa samanaikasesti. Ei se mitään, en oo noista hommista mitenkään tarkka. Jos jotain muuta häiritsee, voi olla kattomatta.

Janne saapuu huomenna kotiin. Oli kuulemma löytäny kivan auton, tumman sininen  farkkumallinen Audi A4 se nyt sitten kuulemma on. On se kiva, kun Rufuksen saa taakse, ettei tartte sen enää takapenkillä olla. Vaikka vöissä sielä aina onki, onse silti mukavampi, ettei sieltä voi lentää etupenkille tai tippua penkiltä alas. Täytyy vaan heti hankkia sinne jotain suojaa, ettei se oo sitten heti ihan likanen ja kuranen. Nyt saa takapenkillekkin ihmisiä ilman, että niitten täytyy kestää koiran tunkemista syliin. 

Koitan kuitenki selvitä tästä päivästä ja töistä. Ehkä se sitten taas helpottaa kaikki, kun toinen puolisko on mukana arjessa puolittamassa tekemisiä. Vaikkakin oon todella nauttinu yksinolosta ja olemisesta, saa se kuitenki riittää taas hetkeks.

Keskiviikkoa

Kauhee kohu jotenkin päällänsä kaikesta liikunnasta ja siitä puhumisesta. Musta se on vaa pirun hienoa, jos ihmiset on alkanu enempi liikkumaan. Ja tää "Strong is the new skinny" -papatus on kyllä totta vieköön saanu muhunki potkua! En oo ikinä ihannoinu mitään hirmulaihuutta. Nytton ollu vahvasti esillä voima ja lihakset, mikä taasen herättää mussa eloa. Kyllä muakin, täytyy tunnustaa, ärsyttää ihmiset jotka esimerkiksi naamakirjassa koko ajan päivittää  liikkumisensa. Ihan ko sitä liikuttais vaan kertoakseen muille siitä. Nää fitnessblogit potkii kanssa jonkun mieleen, mutta mitä, niitähän voi olla lukematta! No voihan ne feisbuukkipäivityksetki kyllä piilottaa, että niin.

Mä ainakin saan inspistä ja vinkkejä lukemalla muitten blogeja liikunnasta ja ruokavaliosta. Se ehkä vähän ärsyttää, että ne mitä mä olen lukenu, on sellasia, jotka on punttaillu jo monet vuodet. Käy joka päivä salilla ja keskittyy liikuntaan täysillä. Ei siinä mikään muu ärsytä, kun se, etten osaa itte samaistua niihin. Haluan kyllä liikkua ja elää terveellisesti, mutta haluan tehdä paljon muutakin kun miettiä koko aika mitä laitan suustani alan ja kuinka monta . Enkä tarkota ettäkö kaikki heistä olis semmosia, mutta niin. En tiedä. 

Mä kyllä ymmärrän niitä ihmisiä, jotka liikutablogia pitää, jollei ole mitään muuta mistä voisi ajatella kirjottavansa. No tartteeko sitä sitten kirjotella jollei kirjotettavaa ole, ehkä ei. Mut ko tekee mieli! Ja jos multa kysytään, niin mielummin tänne kun feisbuukin seinälle! Tai raskausblogit, koirablogit, kissablogit, muotiblogit.. Ihan mitä vaan. Bloggaajiakin on nii miljoona tänäpäivänä, että ei muuta kun valitsemaan se mikä itteä kiinnostaa.

Kuva: motivateinspire.net

                                                     

Mä nyt ite olen tämmönen alkava liikuja. Joten vinkit ja vihjeet kyllä otan enemmän kun mielelläni vastaan! Liikkunu olen kyllä aina jonkun verran, mutta nyt on kyllä aivan uudenlainen puhti päällä koko hommaan. Niin syömiseen kun liikkumiseenki. Haluan kuitenki, että kaikesta tulis normaali osa arkea, kun mulla on ollut pahasti tapana hävittää se innostunus johonkin muutaman kuukauden jälkeen. Tuloksiakin kun on nyt nähny ja kommenttia saanu, niin sehän ei muuta ko anna lisää motivaatiota yrittää lujempaa! Kyllä munkin ihan jokapäiväiseen elämään liikunta kuuluu koiran myötä. Mutta jumpissa/salilla käyn semmosen 2-4 kertaa viikossa. Välillä enemmä ja taas välillä vähä vähemmän. Se kyllä aika paljon liittyy siihen, että miten ehtii töitten, koiran ja kaiken muun keskellä. Olishan se parisuhdekin, mikä välillä vaateis sitä aikaa ja yhteistä tekemistä. Samoin ystävät. 

Toi TVOF loppuu ens viikon perjantaina, niin mä toivon, että mun elämä jotenki normalisoituis sen jälkeen. Se jotenki niin paljon muuttaa kun koko perjantais menee sielä aamusta iltaan. Sillon tietenki liike on kiinni ja asiakkaita taas koko lauantai täynnä. Lauantai illat meneekin siinä, kun yritän toipua ja levätä, että jaksaisin taas seuraavan viikon. Asiakkaatkin välillä ihan hämillään, että millon liike sitten on auki ja milloin ei. Yritän kyllä laputella tota ovea, mutta on seki saakelin ikävää jos asiakkaat varta vasten tulee ovelle lappua lukemaan. Ei kivaa. Vielä kun ens viikon lauantaina päätin olla kiinni, että pääsen vähä finaalin jälkeen humputtelemaan. Uskon kyllä et tulee huippuilta!

Jannekin lähtee tänään illalla ajelemaan Saksaan päin jonkun miehen kanssa, joka tietää nuita autokauppoja sieltä ja matkan varrelta. Tarkotus olis siis, että Janne saapuis kotio farkku Audin kanssa. Toivon mukaan. Jospa löytäis sopivan laisen ja hintasen. Hinnassa loppujen lopuks mitään voita tuolta haettaessa, mutta sais muutaman vuoden uudemman ja paljon vähemmän ajetun samalla hinnalla. Äitikin lähti eilen Irlantiin, ja on sielä puoltoista viikkoa. Soffekin on koko viikonlopun laivalla. Että voi tätä yksinäisyyttä! Yhyy mua. Onneks Rufus pitää mulle seuraa ja täällä me sitte yhdessä kaipaillaan isiä. Ootellaan ja kattellaan ikkunasta josko se vaikka tulis kotiin..

Enkä tässä paljoo viitti viettää salilla aikaan Jannen poissaollessa, kun Rufus muutenkin koko työpäivän yksin, niin sitten vielä iltasin jos jumppiin menen. Huomenna kyllä menen RPM 50, mutta päätin jättää syvävenyttelyn väliin, että pääsen pojan luo kotiin.  Harmittaa ihan sen puolesta toi yksinoleminen.

Ensimmäinen

Tosiaan. Tässä tää nyt alkaa. Alottaminen on vaan se kaikista vaikein juttu kun ei oikeen tiiä miten alottas ja mitä sepustais. Mä kuitenkin tulen kirjottelemaan omasta elämästä ja arjen ympärillä tapahtuvista asioista. Siihen kuuluu aika pitkälti koiran kanssa touhuuminen ja tietenki sen otuksen kuvaus, parisuhdehömppä Jannen kanssa, oman yrityksen pyörittäminen ja varmasti myös liikunta. Vuodatusta siis kaikesta luvassa.

Kiva päästä vähän purkailemaan omia tekemisiään johonkin muualle kun feisbuukin seinälle. En kyllä ole mikään kova päivittelemään, enkä haluakkaan olla. Ainakaan siellä. 

Tällä hetkellä siis asutaan kolmistaan Turussa mukavassa kaksiossa, missä vielä ainaki tällä hetkellä on tilaa meille kaikille riittävästi. Omakotitalohaaveilu on aika pinnalla useesti. Oon jotenkin tosi kyllästyny kerrostaloelämään, kaikkien ihmisten urkkimiseen toisten asioista ja muitten elämästä välittämisestä. Arg. Rivitaloasuminenkaan ei kiinnosta mua sen yhteisöllisyyden vuoksi, että mielummin sitten ehkä kerrostalo missä voin olla nobody eikä tarvitse tutustua naapureihin. ..kuulostampa kamalalta.

Meillä tosiaan tällä hetkellä 8,5 kk vanha rottweilerin pentu, Rufus. Pieni palleroinen. <3 Se osaa pitää meijät tuohukkaina ja kiireisinä ihan joka päivä ja osaa aiheuttaa isommankin shown halutessaa. Tylsää sen kanssa ei kyllä ole. Semmonen pieni vaavi.

Sitte työasioihin. Ostin siis vuodenvaihteessa parturi-kampaamon naiselta, joka jäi eläkkeelle. Häneltä jäi tänne vanhat kalusteet, tavarat ja asiakaskunta, mikä oli mulle se ratkasevin juttu oston suhteen. Tuolivuokralla olin ennen, eikä se sitten oikein lyöny leiville ja sain tarpeekseni istumisesta. Kaikki on tähän asti menny loistavasti, asiakkaita on riittäny ja oon nauttinu tekemisestä ja asiakkaista. 

Lisäks tällä hetkellä toimin perjantaisin Turun Logomossa Voice of Finlandissa maskiassarina vielä kolmena perjantaina, sittenhän se loppuukin. Neljä kertaa ollut ja kolme edessä. Huomenna taas pelipaikalla aamusta iltaan. Mukavaa!

Tää oli tämmönen todella nopea pikainen tiivistetty päivitys mun elämästä ja kaikesta härdellistä siinä. Kuvia ja tekstiä tulloo lisää kun vaan kerkiän laittelemaan. Huomenna pääsen kertoilemaan miten meni taas VOFissa!


Psst.. Toivottavasti Tia oot tyytyväinen nyt. Sua varten. Ihana.