Viime päiviä

Niin paljon sanottavaa, mutta sanat ei riitä kertomaan kaikkea.

Valehtelin mukavasti torstaista, enhän mä mihinkään salille asti sitten päässytkään, kun Janne ilmoitti, et hänellä on töitte jälkee katsastus ja hammaslääkäri, joten kaikki kusi sitte siihe. Kyllä toi koira on muuttanu elämää sen verran, ettei sitä vaa extempore lähdetäkkään kaikkialle. Joko ei lähdetä ollenkaan, tai sitten se tulee mukaan. Rufus kyllä kulkee meijän mukana aina kaikkialle. Paitsi tietenkään jos sen pitäis autossa hirveesti ootella, niin sitten ei. Se on jonkun verran aina mein äitillä (mamilla ja papilla) hoidossa, taikka sitten Jannen porukoilla. Se on vaan helpompi, ko oma äiti asuu paljon lähempänä meitä ja meillä on aina ollu koiria, kun taas Jannen porukat asuu paljon paljon kauempana, eikä niillä oo koirista kokemusta, kun Rufuksesta. Eikä sillä, kaikki on aina menny todella hyvin ja luotan täysin siihen, että ne pärjää Rufuksen kanssa. Onse tietenki varmaan iso harppaus, kun yhtään kokemusta ja sitten eteen tuodaan Rottweiler, mikä ei ole sieltä helpoimmasta päästä oleva koira. Mutta he osaa kyllä homman. Ja on ne muutamien vuosien ajan puhunu koiran ottamisesta, kun haluaisivat. Sais Rufus kaverin.

Perjantai mulla alko mukavasti rumaläskityhmä-päivällä, tiiätte varmaan. Ois siinä sitten pitäny jo aamusta valitan iltavaatteet mukaan, kunnen meinannu tulla käymään kotona. Eipä siitä mitään tullu, kun kaikki näytti paskalta, eikä mikään sopinu ylle, tukka oli päin persettä ja naamaki näytti iha haaskalta! Kuitenki mieli parani ihanien ihmisten kanssa. 

Piristyshali

Finaalipäivä meni mahtavasti ja tietenkin oikea ihminen voitti! Mahtavuutta. Liveäkin jäätiin kattomaan, esiintymiset oli hyviä ja kyllä täyden salin fiilis oli loistava!

Liven jälkeen mentiin kahden muun assarin kanssa meille ja kyllä se fiilis sitten nousi ja sain kun sainki valittua itelleni mukavat vaatteet. Siinä otettii muutamat lasilliset ja suunnattii nokkamme kohti Apolloa. Se vippipuoli on musta aina ollu jotenki kauheen tyhjä, ja sen ulkopuolella parempi meininki, mut nyt se oli niin täynnä ettei kävellä meinannu mahtua ja se meininki oli tosi hyvä. Mutta tietty, kun siellä oli nyt sitten kaikki. Ja paljon enemmän. Eilen esiintyjät lähti Gracellä TVOFin risteilylle. Uskon, että on ollu hauska matka.

Ite otin suht rauhallisesti, kun meillä oli ja on tekemistä viikonlopulle. Eilen oltiin Raisiossa mutsin luona, kun ne oli tullu sieltä Irlannista. Kuvia katteltiin, niin on se kyllä hieno paikka. Ilma oli ollu suht samanlaista kun täälläkin, paitsi se tuuli oli jotain semmosta, mitä täällä suomessa ei kuulemma ymmärräkkään. Mutsilla oli kuva joistain muutamasta miehestä, kun ne nojaa tuuleen ja ne on melkeen ihan vaakatasossa ne miehet. Siistiä. Vaikken mä sellasta tänne haluiskaan.

Avattiin eilen grillikausi kahteen otteeseen, ensin Raisiossa ja sen jälkeen Jannen porukoilla Aurassa. Eipä tarvinnu nälkää nähdä, ja tuntuu, kun olis monta kiloa tullu viikonlopun aikana, mutta puntari oli aamulla toista mieltä. Ihan hyvä vaan. Tänään sitten olis vuorossa meijän isä, jonne pitäis seuraavaks lähteä. Meillä on tämmönen vanhempiviikonloppu ollu. Sitten mä olen menossa pumppiin kuudelta, ja ihan oikeasti menenki tällä kertaa. Sitten pistänki varaukseen seuraavien viikkojen jumpat, nii tulee sitten mentyä. Pitäis vaan alkaa salillakin käymään useemmin, mutta kun se ei oikeen ole mun mieleen. Tietty jos joku tulis opastamaan mulle kaikki laitteet ja laatis sopivan ohjelman, niin ehkä sitten. Yksin menen vaan niihin tuttuihin laitteisiin, enkä viitsi täydessä salissa mennä kokeilemaan jotain uuttaa ja näyttää idiootilta.

Mä voisin yrittää kirjottaessa pitää aina jonkun tietyn linjan yhdessä kirjotuksessa, kun nää pomppii aiheesta aiheeseen, kun yritän sitten kaiken selittää. Ja silti tuntuu, etten oo kirjottanu kaikkea mitä piti. Ne tulee vaan mieleen myöhemmin. 

Ainiin. Tänään turkkaria lukiessa tuli mun unelmien talo eteen. En vaan yksinkertasesti kestä. Mulla on semmoset kriteerit, että oksat pois, ja kuinka sitte sattuski, että siinä se oli, kaikessa komeudessaan. Ehkä paikka ei ollu se kaikista toivotuin, mutta hyvinki mahdollinen. Se talo oli maskussa, 1925 vuonna rakennettu (ah!), vaaleenpunanen (oon vuosia kuolannu kaivokadulla sitä vaaleenpunasta kerrostaloa), ja osittain ruutuikkunat, valkoset lautalattiat, jossa leveet jalkalistat ja lisäks kattolistat, valkonen kamina, ja sisäänkäynnin edessä sellanen kuisti. Jos mulla olis rahaa, niin se olis siinä. Mä tiedän, että kun talon aika on ja laina myönnetty, ei eteen tuu toista samanlaista. Mä haluan vanhan puutalon, enkä puhu mistään 50-luvun taloista. Raisiossa ja Aurassa on just sellaset, eikä ne ole mun mieleen, pitää olla vanhempi. Paljon vanhempi. Juu ja lämmityskustannuksetki on sitte suuremmat ja etc etc.. Kaikenlaista. 

Mä jään tänne kuitenki nyt surkuttelemaan ja haaveilemaan jostain sellasesta mitä mulla ei ole. ..ehkä jotain päivänä.. jonain päivänä.

Kaikki yhres koos

 Vihdoin se saapus kotiin! Ja tää koira oli onnensa kukkuloilla!

Näin me ooteltiin isiä kotiin

Elikkä Jane pääs eilen illalla ehjänä perille pitkältä ajomatkaltaan hienon auton kera.  Vihdoin! Auto oli nyt sitten tumman sininen farmari Audi A4 quattro -06. Oli kyllä siistiä päästä tyyppaa sitä ja kyllä kulki nätisti.. ja kovaa! Ui, nyttei tartte jäädä jälkeen kaikille keski-ikäsille miehille, kun ei kestä jos nuoria naisia liikenteessä. Varsinkaan, jos olis tosiaan ohi menossa, niin sitten kiihdytellään niin hitosti!

Penkit oli mustaa nahkaverhoilua ja sisusta muutenkin kokonaan mustaa. Nappuloita etukonsolissa oli enemmän ko laki sallii. Ja kaiken kukkuraks manuaalit on kaikki saksaks, joten niitten nappuloitten tapahtuvuudesta ei oo vielä kaikesta niin tietoa. Ehkä ne tästä pikkuhiljaa kaikki selvii. Sitten ko mäkin olen just tämmönen, että "Mitä tästä tapahtuu?" "No entä tästä?" "No saaks mä painaa tätä?".

Ensimmäiseks oli auton tyhjennys, kun tää yks oli haalinu pienen määrän juominkia mukaansa Tanskasta. Takaluukusta etupenkille asti oli laatikoita niin paljon etten oo ennen nähny. Muakin oli muistanu viidellä laatikolla Rekon mansikka-limee. Namms. Noo, eipä tartte vuotee ostaa juotavaa. Sain mä lisäks vielä kaks Dooley'sia kuuden kaatumattoman lasin kera. Vois melkeen jopa luulla, että se yrittäis ihan juottaa mua humalaan.. Sitte ruotsista oli ostanu vartalorasvaa ja laivalta aarikan rannekorun. Tietää mies mistä tää flikka tykkää. On hän ihana. <3 (Ei se varmaan olis uskaltanu tulla kotio ilman tuliaisia.)

 

Tänään on ohjelmassa ensin hieman töitä, ja illemmalla ripsihuolto. Sais nää räpsyttimet taas kuntoon. Oon meinaa ollu viis viikkoo sitten, ni kyllä ne mukavasti harottaa sen ajan jälkeen. Jos vaikka sais seuraavaks vähän aiemmin mentyä, ni ei ois niin suuri homma huoltamisessa. 

Huomenna ajattelin uusia taas salikortin ja suunnata nokkani kohti salia ja jumppaa. Tuntuu, että siitä olis ikuisuus, kun oli viikko sitten viimeks. Meni kortti vanhaks, enkä viittiny uusia sitä ennen ko Jane tulee kotiin, ettei tartte koiran olla koko aika yksin kotona. Sitten jos sais taas kiinni siitä, että kävis sen kolmisen kertaa viikossa salilla, tai no jumpissa.

Perjantaina TVOF, loppupileet, sekä ens viikolla vappu. Menee aika huolestuttavasti tää mun elämä juomisen puolelle. Lisäks muutaman viikon päästä 25.5. me mennään Soffen ja Rauskin kanssa Sami Hedbergin keikalle ja sitä jatketaan vähän ehkä juhlistamaan mun synttäreitä. Alkoholin merkeissä menee tosiaan sekin päivä. Sittenhän onkin jo juhannus ja sen nyt sitten tietää mihin seki taas menee. Huhhuh, meneepäs aika nopiaa.

Darrailua

Mä en taida juoda enää koskaan.

Ainakaan viikkoon, kunnes lähdetään pailailemaan tvofin jatkoille. Rauhallisesti ainakin otan jollei muuta. Lauantaina tuli tämmönen extempore juominkireissu. Oli mukavaa ja kaikki meni hyvin, eikä pahasti edes otettu. Seuraava päivä vaan oli jotain aivan järkkyä! Ei pahaa oloa tai päänsärkyä. Se, että päässä heitti, väsytti, rintaa puristi, vaikee hengittää, riitti syyks siihen, että oli tukalin olo pitkään aikaan. En ymmärrä millon mun krapulat on tommosiks muuttunu, ennen oli vähän paha olo ja päätä jomotti. Nyt on maanantai ja tuntee kyllä juoneensa lauantaina. Onneks ei ookkaan kun koko päivä töitä.

Rufus iltalenkillä ei kyllä helpottanu mun oloa lähtemällä juoksemaan pikkulinnun perään, kun lens siinä Rufuksen tasolla. Siellä se liipotti monen sadan metrin päässä menne vielä isolle tielle päin. Karjuin niin paljon ko ikinä kurkusta lähti, mutta se korvaansa lotkauttanukkaan. Siinä sitte jalkaa töppösen eteen koiran perään ja voi luoja sitä oloa. Ei toi lenkkeily siinä kunnossa tuntunu kovin mukavalta. Sitte se lintu varmaan lens siitä ylöspäin, koska yhtäkkiä Rufus näytti siltä, että "mitäs hittoa mää täällä teen..?" Ja palas innossaa takas. Ja siinä ko tekis mieli torua, että sa****na minkä teit, niin ilosesti kehuin poikaa, kun palas takas.

Ihmeen nopeesti se mieli vaan pelaa tollasissa tilanteissa, koska ei se montaa sekuntia kestäny ko koira oli jo monen sadan metrin päässä, ja mä ehtisin jo miettiä kaikenlaista. Mitä mä teen, kelle soitan josse tosta jatkaa matkaa, en ikinä löydä tota koiraa enää, janne,.. ääh, se on saksassa, ei se auta. Ja voi mikä kiva haloo, kun rotikka juoksee tuolla ympäriinsä yksinää linnun perässä.. Siinä vaiheessa koira meni kiinni, kun huomasin kauempana pupun hyppelemässä; ton perään mä en kyllä lähde juoksemaan.

Pientä kuolajojoa havaittavissa

Noi on todella laadukkaita kännykkäkuvia lenkiltä. Mukavasti yritän pitää käden vakaana, kun koira vetää hihnassa samanaikasesti. Ei se mitään, en oo noista hommista mitenkään tarkka. Jos jotain muuta häiritsee, voi olla kattomatta.

Janne saapuu huomenna kotiin. Oli kuulemma löytäny kivan auton, tumman sininen  farkkumallinen Audi A4 se nyt sitten kuulemma on. On se kiva, kun Rufuksen saa taakse, ettei tartte sen enää takapenkillä olla. Vaikka vöissä sielä aina onki, onse silti mukavampi, ettei sieltä voi lentää etupenkille tai tippua penkiltä alas. Täytyy vaan heti hankkia sinne jotain suojaa, ettei se oo sitten heti ihan likanen ja kuranen. Nyt saa takapenkillekkin ihmisiä ilman, että niitten täytyy kestää koiran tunkemista syliin. 

Koitan kuitenki selvitä tästä päivästä ja töistä. Ehkä se sitten taas helpottaa kaikki, kun toinen puolisko on mukana arjessa puolittamassa tekemisiä. Vaikkakin oon todella nauttinu yksinolosta ja olemisesta, saa se kuitenki riittää taas hetkeks.

Haihattelua ja mörinää

Päätin vähä kirjotella tällä hetkellä mua innostavista asioista, enkä ainakaan siks, että mulla ois töissä hetken taukoa ja tylsyyttä. Ne muuttuu kyllä aikas nopeesti myöskin, mutta väliäks sillä.

Oon muutaman viikon pelaillu päivittäin padilla The Simpsons Tapped Out -peliä. Huui, ko ärsyttävän jumittavaa. Rasittavaa on se, että siinä ollaan ihan reaaliajassa, joten sen pelaaminen on erittäin hidasta. Tietty siinä pääsis nopeempaa etiäppäin kun vaan ostais ja käyttäis rahaa siihen, ei kiitos, mä kyllä pärjään näinki! Tässä rakennellaan Springfieldiä uudelleen, suoritetaan tehtäviä ja keräillään rahaa ja sitä kautta rakennellaan rakennuksia ja ansaitaan hahmoja lisää. 

En tykkää sellasista peleistä, missä pitää saada kavereita liittymään, taikka laittaa rahaa siihen. Kyllä tossakin jostain kavereista höpistään välillä, mutten oo huomannu sen kuitenkaan olevan välttämätöntä. Siihen tuli nyt joku päivitys, että voi kirjautua sisään, niin saan pelattua myös kännykällä sitte helposti. Pieni näyttö vaa on hitusen ärsyttävää. Jannella meinaa padi mukana matkassa. Pff.

Kuva: http://blog.games.com

                                                                               

Ja sanokaas, oonko mä ainoa, joka on ihan innoissaan tosta Rakas, sinusta on tullut pullukka -sarjasta? Enkä mä tiedä onko ne kaikki parit hyviä, mutta katottua tulee kuitenki. Eilen oli aivan ihana pariskunta, tosi symppiksiä. Sitä naistaki ois tehny mieli mennä rutistaa, että kyllä se siitä, älä huoli. Sitte se mies jakso ja jakso vaan koko aika tsempata, kehua ja hemmotella tätä naista, kun oli jaksanu niin hyvin. Aww. No sehä laihtuki joku huimat 21 kg. Että vau!

Aaa. Oon aina haaveillu semmosesta läskileiristä, missä sais vaan liikkua ja syödä terveellisesti, ja tietty, että sielä olis joku hönkimässä niskaan koko ajan. Se olis niin mun juttu. Ehkä tommonen ohjelmakin, kunhan se ei vaan näkyis telkkarissa. En ikimaailmassa kekkulois alusvaattesillani missään mediassa. Kun noi yleiset uimarannatki saa pakokauhun aikaan. Onneks on mökki ja oma ranta, sekä anoppilassa oma uima-allas. Niissä saan löllytellä rauhassa. 

Sitten. Ihana Satuhäät-sarja. Huh, sitä myötähäpeän määrää! Kerrassaan aivan loistavaa komediaa. Välillä tulee hienoja, normaaleita häitä, ja sehän onki kamala pettymys! Siltä sarjalta odottaa aina hyvää hupia. Suosittelen!

Eilen päädyin jotenki kattomaan Neljät häät -ohjelmaa ja se oli kaikessa kamaluudessaan iha kauheeta katottavaa. Miks kukaan ikinä haluaa omiin häihinsä kateellisia narttuja valittamaan? Eihän kukaan niistä pidän toisten häitä parempina, koska haluaa itse voittaa tän häälomamatkan. Jotkut oli naamanorsun v**ulla ja pyöritteli silmiään kirkossa ja juhlapaikalla. E-rittäin kypsää touhua. No enivei, en edes tykkää kyseisestä sarjasta, joten se siitä sitten. Pistää jotenki vihaks. En ymmärrä miksi mä edes välitän.

Sitten on vielä mulle muutama tärkee biisi. Linkkaisin videot tähän youtubesta, jos tää homma suostuis toimimaan, taikka mä sitten oppisin käyttämään tätä. Ei, en mä osaa vaikka kuinka yritän. Tiedoksi, että mä en kyllä yleensä kuuntele mitään Justinia, enkä kyllä Adeleakaan, mutta nää biisit kolahtaa ja kovaa, että oikeen ihokarvat tykkää nousta pystyyn.  Ja tiedän, Skyfall ainakin on hieman vanhempi ja ehkä joittenki mielestä kulutettu biisi jo, mutta mussa se herättää jotain kummallisen suurta tunnetta. Ens viikolla noikin on varmaan jo vaihtunu muihin lempibiiseihin.

Justin Timberlake - Mirrors

&

Adele - Skyfall 

Tähä loppuu pitää päästä vielä vähän purkautumaan. Kun siis ihmisethän on ottanu nyt hernemaissipaprikat nenäänsä siitä, kun monet hokee tätä Fitness is a lifestyle -innostusta. Tuntuu, että just niitä keitä se päähän ottaa, on itte tämmösiä truefitness-ihmisiä. Onko se sitten kamalaa, jos joku muukin innostuu ja yrittää saada muutettua omia elämäntapojaan parempaan suuntaan ja vaikka innostuiskin siitä? Tai vaikka se sitten hetken päästä laantuiskin. Ainakin se ihminen hetkeks sai innostusta ja iloa elämäänsä! Mutta sitten, ne ihmiset saa kyllä touhottaa asiasta, jos on muokannu itteensä jo pidemmän aikaa. Eikö siinä voi sitten tsempata ja mahdollisesti antaa omia vinkkejään asiasta, taikka sitten olla huomioimatta ja nostamatta kohua asiasta. Mä ainakin antaisin mielelläni vinkkejä jos vaan niitä tietäisin ja hommasta olisin enemmän kokeneempi!

Nyt kuitenki mukavaa alkavaa loppuviikkoa ja treeni-intoa ihmisille. Niille mörisiöille kans. Kyllä kai me kohta siitä auringostaki saatas nauttia!

Keskiviikkoa

Kauhee kohu jotenkin päällänsä kaikesta liikunnasta ja siitä puhumisesta. Musta se on vaa pirun hienoa, jos ihmiset on alkanu enempi liikkumaan. Ja tää "Strong is the new skinny" -papatus on kyllä totta vieköön saanu muhunki potkua! En oo ikinä ihannoinu mitään hirmulaihuutta. Nytton ollu vahvasti esillä voima ja lihakset, mikä taasen herättää mussa eloa. Kyllä muakin, täytyy tunnustaa, ärsyttää ihmiset jotka esimerkiksi naamakirjassa koko ajan päivittää  liikkumisensa. Ihan ko sitä liikuttais vaan kertoakseen muille siitä. Nää fitnessblogit potkii kanssa jonkun mieleen, mutta mitä, niitähän voi olla lukematta! No voihan ne feisbuukkipäivityksetki kyllä piilottaa, että niin.

Mä ainakin saan inspistä ja vinkkejä lukemalla muitten blogeja liikunnasta ja ruokavaliosta. Se ehkä vähän ärsyttää, että ne mitä mä olen lukenu, on sellasia, jotka on punttaillu jo monet vuodet. Käy joka päivä salilla ja keskittyy liikuntaan täysillä. Ei siinä mikään muu ärsytä, kun se, etten osaa itte samaistua niihin. Haluan kyllä liikkua ja elää terveellisesti, mutta haluan tehdä paljon muutakin kun miettiä koko aika mitä laitan suustani alan ja kuinka monta . Enkä tarkota ettäkö kaikki heistä olis semmosia, mutta niin. En tiedä. 

Mä kyllä ymmärrän niitä ihmisiä, jotka liikutablogia pitää, jollei ole mitään muuta mistä voisi ajatella kirjottavansa. No tartteeko sitä sitten kirjotella jollei kirjotettavaa ole, ehkä ei. Mut ko tekee mieli! Ja jos multa kysytään, niin mielummin tänne kun feisbuukin seinälle! Tai raskausblogit, koirablogit, kissablogit, muotiblogit.. Ihan mitä vaan. Bloggaajiakin on nii miljoona tänäpäivänä, että ei muuta kun valitsemaan se mikä itteä kiinnostaa.

Kuva: motivateinspire.net

                                                     

Mä nyt ite olen tämmönen alkava liikuja. Joten vinkit ja vihjeet kyllä otan enemmän kun mielelläni vastaan! Liikkunu olen kyllä aina jonkun verran, mutta nyt on kyllä aivan uudenlainen puhti päällä koko hommaan. Niin syömiseen kun liikkumiseenki. Haluan kuitenki, että kaikesta tulis normaali osa arkea, kun mulla on ollut pahasti tapana hävittää se innostunus johonkin muutaman kuukauden jälkeen. Tuloksiakin kun on nyt nähny ja kommenttia saanu, niin sehän ei muuta ko anna lisää motivaatiota yrittää lujempaa! Kyllä munkin ihan jokapäiväiseen elämään liikunta kuuluu koiran myötä. Mutta jumpissa/salilla käyn semmosen 2-4 kertaa viikossa. Välillä enemmä ja taas välillä vähä vähemmän. Se kyllä aika paljon liittyy siihen, että miten ehtii töitten, koiran ja kaiken muun keskellä. Olishan se parisuhdekin, mikä välillä vaateis sitä aikaa ja yhteistä tekemistä. Samoin ystävät. 

Toi TVOF loppuu ens viikon perjantaina, niin mä toivon, että mun elämä jotenki normalisoituis sen jälkeen. Se jotenki niin paljon muuttaa kun koko perjantais menee sielä aamusta iltaan. Sillon tietenki liike on kiinni ja asiakkaita taas koko lauantai täynnä. Lauantai illat meneekin siinä, kun yritän toipua ja levätä, että jaksaisin taas seuraavan viikon. Asiakkaatkin välillä ihan hämillään, että millon liike sitten on auki ja milloin ei. Yritän kyllä laputella tota ovea, mutta on seki saakelin ikävää jos asiakkaat varta vasten tulee ovelle lappua lukemaan. Ei kivaa. Vielä kun ens viikon lauantaina päätin olla kiinni, että pääsen vähä finaalin jälkeen humputtelemaan. Uskon kyllä et tulee huippuilta!

Jannekin lähtee tänään illalla ajelemaan Saksaan päin jonkun miehen kanssa, joka tietää nuita autokauppoja sieltä ja matkan varrelta. Tarkotus olis siis, että Janne saapuis kotio farkku Audin kanssa. Toivon mukaan. Jospa löytäis sopivan laisen ja hintasen. Hinnassa loppujen lopuks mitään voita tuolta haettaessa, mutta sais muutaman vuoden uudemman ja paljon vähemmän ajetun samalla hinnalla. Äitikin lähti eilen Irlantiin, ja on sielä puoltoista viikkoa. Soffekin on koko viikonlopun laivalla. Että voi tätä yksinäisyyttä! Yhyy mua. Onneks Rufus pitää mulle seuraa ja täällä me sitte yhdessä kaipaillaan isiä. Ootellaan ja kattellaan ikkunasta josko se vaikka tulis kotiin..

Enkä tässä paljoo viitti viettää salilla aikaan Jannen poissaollessa, kun Rufus muutenkin koko työpäivän yksin, niin sitten vielä iltasin jos jumppiin menen. Huomenna kyllä menen RPM 50, mutta päätin jättää syvävenyttelyn väliin, että pääsen pojan luo kotiin.  Harmittaa ihan sen puolesta toi yksinoleminen.

TVOF -perjantait

Ah, alkava viikonloppu. Autuutta. Noi perjantait Logomossa on aikas pitkiä päiviä vaikka nopeesti meneekin. Aamulla 10 alotetaan ja sitte mennää sinne liveen asti. Illalla on ihan loppu ja normaalisti LA aamusin heti taas töihin. Tietty muutaman vkon päästä kun on finaali, liveä pitää jäädä fiilistelemään ja bileet sen jälkeen! Tietysti. Sillon päätin pitää LA vapaana, kerranki.

TVOFin esiintyjät on ihan mahtavia! Esiintyjinä ja ihmisinä. Voi sitä läpän heiton määrää ainakin tiettyjen ihmisten kohdalla, luoja! Haha. Siellä ei mitään häpeärajaa sitten olekkaa. Mahtavaa, mahtavaa. Viikko menee nopeesti ja taas päästään jatkamaan! Yay.

Kuva: Nelonen Media

                                                                  


Mun on pakko myöntää tämmönen asia itestäni, kun en oikeesti tiedä monestakaan ihmisistä kuka on kukakin, eikä nimimuisti pelaa sitte ollenkaan. Monet kerrat tuollakin kun jutellu jollekin ja sitte muut kysyy, että vitsi sä juttelit sille tai tolle, nii eipä mulla mitään hajua oo ollu kenen kanssa oon jutellu. JA, ehkä se sitten on parempi niin, ni pystyn käyttäytyy normaalisti enkä panikoi. No enivei, tuolla ruutu.fi :ssä kun julkastaan noita klippejä takahuoneesta ja haastateltavista ja juontajana toimii Sebastian. Siellä vaa aatellu että se vaan on joku enkä miettiny sen enempää. Ihmetelly vaa häne loistavaa englanninkielen taitoa ja sitä sen lauluääntä, what a voice. Kunnes, eilen tuli mainos jostain uudesta ohjelmasta kun Splas! tms, ja kattelin vaan, että siinähän tämä kyseinen ihminen taas näkyy. Aloinki sitte googletoimaan ja sattusin löytämään, että tää Sebastian Rejman on The Giant Leap:in laulaja-kitaristi. Pläh, ehkä ihan hyvä että oon ollu taaskin tiedoton tästä asiasta. Mulla on se ongelma, etten osaa olla normaalisti jos mulle joku tunnettu julkisuuden hahmo osuu kohdalle josta vielä pidän. Example, kun Lenni-kalle istu mulle vaan nopeesti meikkiin yks kerta. Oivoi, enpä olis sitäkään 10 vuotta sitte uskonu, kun sitäki ukkelia ihannoin Joonas Hytönen Show:ssa.On mullakin ilon lähteet. Kihkih.

Ensimmäinen

Tosiaan. Tässä tää nyt alkaa. Alottaminen on vaan se kaikista vaikein juttu kun ei oikeen tiiä miten alottas ja mitä sepustais. Mä kuitenkin tulen kirjottelemaan omasta elämästä ja arjen ympärillä tapahtuvista asioista. Siihen kuuluu aika pitkälti koiran kanssa touhuuminen ja tietenki sen otuksen kuvaus, parisuhdehömppä Jannen kanssa, oman yrityksen pyörittäminen ja varmasti myös liikunta. Vuodatusta siis kaikesta luvassa.

Kiva päästä vähän purkailemaan omia tekemisiään johonkin muualle kun feisbuukin seinälle. En kyllä ole mikään kova päivittelemään, enkä haluakkaan olla. Ainakaan siellä. 

Tällä hetkellä siis asutaan kolmistaan Turussa mukavassa kaksiossa, missä vielä ainaki tällä hetkellä on tilaa meille kaikille riittävästi. Omakotitalohaaveilu on aika pinnalla useesti. Oon jotenkin tosi kyllästyny kerrostaloelämään, kaikkien ihmisten urkkimiseen toisten asioista ja muitten elämästä välittämisestä. Arg. Rivitaloasuminenkaan ei kiinnosta mua sen yhteisöllisyyden vuoksi, että mielummin sitten ehkä kerrostalo missä voin olla nobody eikä tarvitse tutustua naapureihin. ..kuulostampa kamalalta.

Meillä tosiaan tällä hetkellä 8,5 kk vanha rottweilerin pentu, Rufus. Pieni palleroinen. <3 Se osaa pitää meijät tuohukkaina ja kiireisinä ihan joka päivä ja osaa aiheuttaa isommankin shown halutessaa. Tylsää sen kanssa ei kyllä ole. Semmonen pieni vaavi.

Sitte työasioihin. Ostin siis vuodenvaihteessa parturi-kampaamon naiselta, joka jäi eläkkeelle. Häneltä jäi tänne vanhat kalusteet, tavarat ja asiakaskunta, mikä oli mulle se ratkasevin juttu oston suhteen. Tuolivuokralla olin ennen, eikä se sitten oikein lyöny leiville ja sain tarpeekseni istumisesta. Kaikki on tähän asti menny loistavasti, asiakkaita on riittäny ja oon nauttinu tekemisestä ja asiakkaista. 

Lisäks tällä hetkellä toimin perjantaisin Turun Logomossa Voice of Finlandissa maskiassarina vielä kolmena perjantaina, sittenhän se loppuukin. Neljä kertaa ollut ja kolme edessä. Huomenna taas pelipaikalla aamusta iltaan. Mukavaa!

Tää oli tämmönen todella nopea pikainen tiivistetty päivitys mun elämästä ja kaikesta härdellistä siinä. Kuvia ja tekstiä tulloo lisää kun vaan kerkiän laittelemaan. Huomenna pääsen kertoilemaan miten meni taas VOFissa!


Psst.. Toivottavasti Tia oot tyytyväinen nyt. Sua varten. Ihana.