Rufus eilen päivälenkillä söi metästä löytämänsä kaks kokonaista uunimakkaraa, mitä oli vielä pienen matkan päässä lisää pusikossa. Mä tästä tietenkin luulosairaana ajattelin, että nyt se on ton koiran menoa, että ne on nyt kuitenki myrkytetty. Ihan varmasti on, eikai nyt muuten metässä makkaroita vaan olis. Suolapallolla sitä yritin ensiks oksennuttaa, mikä ei kuitenkaan toiminu. Lähdin pikapikaa apteekista hakemaan hiilijauhetta, jonka sille juotin. Molemmilla kerroilla se vaan pahasti mulkas mua, mutta muuten ollu niistä moksiskaan. Se on kyllä aina yhtä reippaana joka tilanteessa, aina, vaikka joku toinen koiraki ois sille joskus tosissaa ärissy, ilosesti häntää heiluttae se aina jatkaa matkaa. Pieni rakas!
Vietii R äitille katottavaks, kun lähettiin hieman myöhässä käymään niillä synttäreillä. Se oli kuitenki ollu tosi reipas, eikä mitään oireita lääkkeistä saatika myrkystä. No mutta, eipä kai se hiilijauhe mitään haitannu, vaikkei sitten myrkkyä ollukkaan. Rakkaudella mä vaan kaiken, yritin toistaa myös Rufukselle, ko se hieman pahana nieli mustaa liejua. <3
Sitten, tänään aamulla sain aiheutettua uudestaan kivat paniikit, kun Rufusta suukotellessa löysin sen ottasta ensimmäisen punkin ikinä. Ja kerrottakoot, että mä pelkään punkkeja kuollakseni tai tarkkaan ottaen sitä borrelioosia! Vaikka koko elämäni ollaan möyhitty mökillä missä lie heinikoissa ja metsissä, niin ikinä meissä eikä eläimissä oo ollu punkkeja, joten siitä johtuu varmaan mun panikointi näitä otukoita kohtaan. Ja mä kun ajattelin olevani aikaa edellä ja hankkia punkkipannan ajoissa, pff. Janne sai kivat herätykset aamulla, kun mä rääkyen menin herättämään sitä, voi sitäki raukkaa. Ja myöskin tästä varmasti voi päätellä, etten tosiaan ole semmosta koskaan ennen irrottanukkaan. Vinkuen, kun en uskalla koskea siihen, otin kuitenki pinseteillä tiukasti kiinni siitä ja kiertäen yritin sitä vetää irti, mutta ei, se ei lähteny ja koko aja pinsetit liuskahti vaa läpi. Jane sit hois homman ja irrotti punkin, nyppäs sitte muutaman karvanki siitä samalla ja nyt Rufuksella on semmone kalju kohta tossa otsassa! Että katsotaan vaan, kuinka läikykäs koira meiltä löytyy kesän lopussa. Mä vielä uitin sen jälkeen punkkikohtaa desinfiointiaineessa. Voi olla, että vähän kirveli, eikä oikee haju vissiin miellyttäny, kun vähän pärskitti.
 |
| Kaljuilija |
Että en tosiaan tiedä kumpi meistä noi draamailut aiheutti, minä vai koira, mutta jos minä selvisin kaikesta, niin niin myös koirakin. Kaikki hyvin, loppu hyvin. Nyt on punkkipanta kaulassa ja punkkipihdit käsillä seuraaviin koitoksiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti