keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Odottelua

No huh. Piti oikeen itsekki tarkistaa. Tilasin tosiaan 19. toukokuuta sen Kuntoplus-lehden, jotta saisin sen tilaajalahjan mikä oli tämmönen Speed Sonic juoksukello. (http://hennavademecum.blogspot.fi/2013/05/mainonnan-uhri.html). Se oli tullu eilen liikkeeseen. Eilen. Ollaan kuitenki puolessa välissä syyskuuta! Eli ei siinä menny ko 4 kuukautta. Kiitos tästä. Olisin tehnykki tällä jotain sillon, nyt hieman oman tilani muututtua pikkuhiljaa isommaksi ja toista elämää luovaksi ihmeeksi, on tuo liikunta muuttunu täysin toiseen suuntaa, miltein loppunu, mutta pyrin käymään uimassa edes sillon tällön ettei pääsis repsahtamaan totaalisesti. Syy tähän oikeestaan oon ollu ihanat aamupahoinvoinnit sekä järjetön väsymys mikä on päällänsä ollut sitten monet viikot. Aivan kun jäätävää krapulaa yrittäis parantaa monetta viikkoa putkeen. Jospa se joskus tästä helpottais, olis tarkotus jatkaa liikkumista oman jaksamisen mukaan, myös ehkä taas jumpissa. Harmittaa vaan hirmusesti kun tuo combat pitäis jättää, kun se onki ollu se mukavin homma. Pelkkä spinniggissä ja bodypumpissa käynti ei ihan saa mukaansa temmattua. Kaikki aikanaan kuitenki.

Tästä aiheesta kirjotan kuitenkin lisää toisessa blogissani http://vauvahattara.blogspot.fi/.
Kaikkihan tietysti on mahdollista missä vaiheessa raskautta vaan, mutta sitten mennään sen mukaan mitä elämä tuo. Nyt ollaan siirrytty toiselle kolmannekselle ja olo paljon luottavaisempi. Ei jakseta murehtia huomisesta. Meillä kuitenkin perheet, sukulaiset ja ystävät tietää asiasta, eikä oo tarvinnu niille valehdella taikka piilotella, kun on niin kauan jo tiennyt kuitenkin meidän yrityshankkeesta. Halusin pitää nää asiat kuitenkin erillään, kun kuitenkin paljon ihmisiä ketä ei kiinnosta hittoakaan muiden ihmisten tila. Joten nyt on sitten mahdollisuus olla lukematta noita juttua, eikä tarvitse niitä täältä bloggailla, jos kuitenkin kiinnostaa, niin siellä sitten ei muuta olekkaan kun raskaushömppäjuttuja sitten.  Mutta ei kai tästä sen enempää. Yritän saada taas tän yhden työpäivän pulkkaan ja selvitä tästä kohtuudella. Kiitos ja hei.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kastrointi

Viime perjantai oli kaikinpuolin jännä päivä, ja sillon käytiin Rufus kastroimassa. Huono mieli oli ihan hirveä kun oli tunne, että mitäs hittoa mä tolle koiralle oon tekemässä, mutta oon kyllä sitä mieltä että se on ollu hyvä juttu. Oltiin molemmat Jannen kanssa vapaalla, kun oli menoa jo aamusta ja päivällä koira vietiin Raision kaupungin eläinlääkäriin, mikä sijaitsee Paikkarissa. Ollaan meinaat koira rokotettu sielä aina ja oltu tosi tyytyväisiä. Ainoa mikä siinä paikassa on, että sieltä on tosi vaikeeta saada ketään kiinni. Sen jälkeen kuitenki kaikki on sujunu aina tosi mutkattomasti. 

Sinne jätettiin poika rauhotuksen jälkeen hyviin hoiviin. Enkä tiedä mikä mua vaivas, mutta muutamat tipat valutin kun ulos sieltä päästiin, vaikka tietää että toinen on vaan rauhotettu ja siks niin rauhallinen ja uninen, mutta joku siinä on. Ehkä se huono omatunto siitä, että toinen ei tiedä mitä on tapahtumassa. Ja tää nyt oli kyllä eka kerta mun herkistelyjen, että sen sanottakoot. En tosiaan ole muutenkaan mikään herkkis, en itke elokuvia katottaessa ainakaan jos joku muu istuu vieressä tai muutenkaan moni ei voi sanoa nähneensä mun itkevän. Enihau, puoltoista tuntia ja poika oli jo reippaana vastassa meitä. Pientä tokkuraisuutta ja ihmettelyä kaulatötsästä, mutta muuten hyvin.

Rufus oli jo illalla hyvässä ja suht reippaassa kunnossa, se tötsä aiheutti vaan päänvaivaa ja marttyyrimäisyyttä. Sielä istuttiin nurkassa eikä voitu liikkua mihinkään. Ei onnistunu kävely, ei juominen, syöminen eikä mikään muukaan.


Ei pysty, ei kykene!
Istuttiin vaa ruokakuppien edessä sen näkösenä et "sä et oo tosissas!". Olin mä. Edellisiltana otettii tötsä pois, kun se oli niin runnottu ettette uskokkaan, puremajälkiä, kolhuja, paikkailuja jesarilla ja uskomaton määrä paskaa ja kuolaa. Oli oikeen ihanaa, kun toinen tulee sillä sänkyyn ja vie ensinäkin kolminkertasen tilan, että melkeen luovuttaa ja ite nukkuu sohvalla.

Miähet <3

Eipä kai tässä ollu muuta ihmeellistä tällä kertaa, ootellaan vaan että tikit sulais ja haava paranis kokonaan, ehkä viikonloppuna päästäis jo vähän johonki koirapuistoonki käymään. 

Ainiin, mun kengät on tullu ja pitäis mennä ne vaan hakemaan, sovittaa sopiviksi ja jäädä odottelemaan kylmempiä kelejä! <3

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Liikuntaa ja kenkäangstailua

Kävin viime tiistaina tosiaan uimassa ja ostamassa itelleni bikineitten yläosaa. Change:sta löysin ja ah, enpä osta enää mistään muualta mitään rintavarustukseen liittyvää. Kyllä ne osaa ja kattoo sen oikean koon mikä sulle on hyvä. Mun kuppikoko nousi kolmella siihen mitä oon ite käyttäny vuosia. Huh. Eikä kyllä ihme, että istuu ko nakutettu!

Sain uitua 1250 m ja vesijuostua 250 m. Se vähän jäi puolitiehen kun ne mammat ja papat valtas sen radan, niin päätin suosiolla väistyä. Tänään pitäis serkun kanssa mennä illalla, kun pääsee työstään irtautumaan. Ja se Kaarinan uimahalli oli sitten se uimahalli mihin tuli päädyttyä hinnan ja aukioloaikojen vuoks. Sekin on ihan kiva, että naisten pukuhuoneesta on noin 1,5 m altaaseen, plumps, äkkiä veteen piiloon. Ho-ho.

Sitten meidän teiniangstiuhmaikäseen rakkauteen. Sen vois joku ottaa vaikka viikoks hoitoon, niin sais pienen hermoloman sen touhotuksista. Se on nyt jossain viikossa vetäny mun kolmen parin kengistä toisen parin. Että niin, jos mua näkee eripari kengillä tuolla kaupungilla, niin ei tarvii sitten ihmetellä miks. Ja tänään aamulenkille lähdössä se sitten vielä päätti oksentaa yksille toisille kengille. Voi kiitoksia. Edessä taitaa olla lähtö kenkäostoksille, ja Janne tykkää hyvää. Vaikkakaan se ei oo sanomaan mulle kengistä mitään, kun ite omistaa varmasti enempi kenkiä kun minä yhteensä.

Himoitsen noita yksiä s.Oliverin talvisaappaita. Ne on kyllä Zalandolta eikä tekis mieli sieltä mitään tilata kun voin vaan niin paljon vihata niitä niitten mainoksia, että luoja!  Taidan nyt kuitenki taipua ja tilata nuo..

http://www.zalando.fi/s-oliver-talvisaappaat-harmaa-so211c05w-102.html
Voi ihanat. Tulis se syksy ja talvi jo!

maanantai 19. elokuuta 2013

Aamuset ja kuulumisia

Juttua siitä Aurafestin bodypaintingista oli keskiviikon Aamusetissä. Päästiin oikeen nimeineen koreilemaan niiden sivuille. Ihan kiva.



Viikonloppuki oli ihan jees, pe oltiin pikkuveljen armeijaavalaa katsomassa Upinniemessä, kun pojasta tuli matruusi. Kuuma pilvetön päivä näky myös haittaavan alokkaita, kun niitä tipuskeli kesken valan ykstellen pikkuhiljaa pois. Kaipa se asennossa seisominen on siinä kuumudessa ei niin herkkua. Itelle iski siitä silmien siristelystä aivan kamala migreeni. Olin meinaa niinkin fiksu, että jätin aurinkolasit kotiin. Otin lääkkeen ja nukuin jonkun tunnin päivällä. Pääsin kotiin joskus puol seiskan aikaan ja menin samantein nukkumaan kun Janne teki jotain hiton liekkisiipiä, enkä voi sietää sitä hajua varsinkaan semmosessa päänsäryssä, kun muutenki olen nii hajuherkkä. Jane tuli jossain vaiheessa herättelee, että "Henna jos meinaat aamuun asti nukkua, nii tuu nyt ees iltapesulle, kello on puol 11". Nousin tosiaan varmaan puoleks tunniks, otin uuden lääkkeen ja nukuin puol 9 asti aamuun. Olo oli aika perkeleen tokkurainen, mutta päänsärky ainaki oli poissa! Että sekin selätetty, jes.

Lauantai meni äitin luona ollessa, kun oli tehny ruokaa ja leiponu. Sunnuntai meni kun mun serkku tuli käymään, syötiin tortilloja ja katteltiin paskoja ohjelmia. Nyt mennäänki taas maanantaissa ja yritän jaksaa työpäivän loppuun. Illalla pitäis lähteä Rufuksen kanssa treeneihin Raision Haunisten kentälle, kun siellä on Suomen Rottweiler yhdistyksen Turun alaosasto ja ne järjestää siellä aina syksyllä ja keväällä kaikenmaailman koulutuksia. Itse ollaan ihan perus arkitottelevaisuudessa. Ollaan siellä molemmat paikalla, mutta ite oon kentällä ja Jane enemmän hengessä mukana kuuntelemassa oppeja ja poimimassa niksejä.

Huominen on vähän sellanen, että katon nyt loppu päivän pidänkö sen vapaana. Tänään täytty mukavasti tää ja keskiviikko päivät, mutta huominen on pikkusen tyhjä. Ja vähän sitten yritinki pitää sen tyhjänä että tarjoilin keskiviikkoa tiistain sijaan. Mulle kun on pitkään pitkään ollu hinku uimaan ja ottaa se viikottaiseksi tavaksi, niin meinasin, että jäis noi saleilut ja jumppailut ja ostaisin kymppikertakortin uimahalliin, kun sielläkin on niitä vesijumppia mitä haluaisin kokeilla. Jos huominen pysyis vapaana, niin mun päivän plääni taitaa olla uikkareiden osto ja uimaan lähtö. Punnitsin eri Turun seudun uimahalleja aukioloaikojen ja hintojen mukaan, niin tulin siihen tulokseen, että Kaarinan uimahalli ehkä olis se parhain ratkaisu, varsinki kun puhuin ideasta serkulle, niin innostu kovin mukaan tulemisesta, mutta mun pitäis aina hänet sit hakea, niin joku Raision Ulpukkakin on sitten aivan väärässä suunnassa jo. Impivaarakin olis ihan toimiva sijainnin suhteen. No katsoo nyt mihin loppujen lopuks päädyn. Ja huominen riippuu siitäkin onko mulla auto vai onko se Janella töissä, vaikka kyllä bussilla pääsee joo, mutta oon jotenki kovin huono niitä käyttämään vaikka käytänki. En mielelläni lähde niitten kanssa eri puolille kaupunkia monen bussin kanssa, ko tuntuu nii hiton aikaavievältä. Ja kun en oikeen tiedä mistä uikkareita itelleni meinasin, pitää kuitenki johonki kunnon liikkeeseen mennä missä saan palvelua, kun tää mun rintavarustus nyt on aina ollut tämmönen hiton ongelma! Ei tule kuuloonkaan mitkään H&M:n, Stadiumin tai muiden vastaavien bikinit. Alaosat on jees, mutta ei mee yhdetkään yläosat ja jos menee, niin tukea ei löydy yhtään. Todella ihanaa. Oikeen probleemos. Toivottavasti huomenna olis tää yks huoli vähemmän.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Dbtl ja Jean S.

Piti tuossa pari viikkoa sitten jo postata tosta dbtl:n keikasta kun oltiin ässilöitä vilkuilemassa.

Noissa miehissä vaan on sitä jotain mikä muhun kolahtaa. Jannelta ei kannata kysyä, se voi olla jotenki eri mieltä. Joutunu vaa hilluu mun mukana miesten keikoilla! Jesh.

Ja mun onni et oltii niin ajoissa paikalla että päästiin eturiviin, neljäkymmentä minuuttia meni odotteluun, mutta tuo haitannu kun tiesi mitä on tulossa!

Voooi pojat. <3

tiistai 13. elokuuta 2013

Aurafest

Mulla ois taas ehkä miljoona juttua mistä kirjottaa kun olen ollut taas laiskana tän asian kanssa. Mutten nyt kaikkea änge tähän yhteen postaukseen, vaan kertoilen vaikka myöhemmin enemmän, vaikka ne onki sitte jo vähä vanhoja juttuja. Ei se mitään.

Olin lauantaina assaroimassa Heli Tikkasta AuraFest-bodypaintingeja varten. Toisen assarin kanssa tehtiin oma tyttö ja Heli teki omansa. Lisäks hänen poikansa sai tukkaansa pientä tekstiä ja kasvoihin kuviointia.

Kuvat ei ehkä ole niitä parhaimpia kuvaustaitojen, valon ja taustan takia.



Meijän tytön selkä

Vasemmalla meidän tekele ja oikealla Helin



Kävi tosi ikävästi, kun Helin malli ei kehdannutkaa lähteä ihmisten ilmoille. Oli tosi harmi Helin takia, monen tunnin työ loppujen lopuks ihan hukkaan. Joten vasemmanpuoleiset meni yhdessä pitkin aurajokea ja festarialuetta. Katseita saatiin ja kaikenlaista palautetta. Oma mielipiteeni on, että huonot palautteet tulee mustasukkaisilta naisilta. Itte en nää bodypaintingissä mitään seksuaalista, mutta mutta.. Ei se mitään, you go girl! Rohkee mimmi!

Oli niin kiva päästä taas toteuttamaan ja tekemään. Viimeks assaroin Heliä alkukeväästä FS Filmin Salainen valtakunta -animaatiossa, jossa tehtiin niitä elokuvan hahmoja tällaseen yhteistyökumppani-iltaan. Sitä ennen oltiin Helin kanssa tämmösen pienelokuvan kuvauksissa tekemässä tsombeja. Oon kyllä tosi onnellinen, että oon saanu olla mukana erilaisissa asioissa ja saanu niiden kautta kokemusta! Tänään Heli ilmotti, että pitäis tulla tytöistä jonkinlaista juttua AamuSettiin, jee! Katotaan tuleeko ja millasta tulee.

Itse Aurafest meni tosi hyvin  molempina päivinä. Pe sato enempi ja vähä vähempi, mutta lauantaina oli tosi kiva ilma. Mä vaan ehkä sain traumoja sekä jonkun kuulovian Elastisen keikalta sieltä kolmetoista vuotiaiden keskeltä, varsinki sillon kun se hullu päätti ottaa paidan pois. Oi juma. Cheekin keikalla mä hannasin ja lähin menee, kun ahdisti se ihmisten töniminen, kirkuminen ja tallominen, kun tosiaan itseäni ei niin hirveesti napannu koko keikka. Ja tosiaan tämmösenä 160 senttisenä hukkapalana ei noi keikat oikeen innosta, kun näkee vaan ihmisten olkapäitä ja niitten hiton pitkät liehuhiukset osuu koko ajan silmiin. Goddamit. Juu, eli feidasin Iran sinne ihmismassaan ja lähin ite tuulettumaan vähä sivummalle. Hyi mua.




Kuvat on taas kerran hyvin laadukkaita kännykkäkuvia, anteeks siitä. Nyt Sofia hurauttaa hakemaan mua ja me lähdetään yllätysyllätys, mihinkäs muuallekkaan kuin syömään! Sofia haluu tyypata Morrison'sin, joten matkamme jatkuu sinne.

Rufus Maxim 1 vuotta!!

Rufus täytti edellis sunnuntaina 4. päivä 1 vuotta!! <3 Mun pikku poika. Rakas. Vietettiin se päivä mökillä, vaikka oliki vähä harmaampi päivä nii se ei menoa haitannu.




Jee, isi heitteli palloa katolle


Maksalaatikko-HKBlöö-kakku. Omnom <3




Ollaan tässä enempi ja vähempi mietitty pojan kastroimista, kun ei näyttelyt kiinnosta eikä ole kuitenkaan aikomus pentuja teettää, niin että josko sitten helpotettais koiran kun meijänkin elämää. Tänään sitten sain kiinni meijän käyttämästä eläinlääkäristä tädin ja hänki oli sitä mieltä, että se kannattaa tehdä nyt ennen kun on tullu mitään pahoja toisille uroksille rähinöintejä yms tapoja. Joten se on nyt sitten 30.8. ja valitsin varta vasten perjantai päivän, että saadaan olla pojan kanssa sitte koko viikonlopun, ettei tartte heti yksin jättää. Huui, katotaa miten menee ja mitäs se siitä sitte tuumaa. Kuha ei oo vihanen mulle.