sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ihanuusviikonloppu

Oli ihana viikonloppu. Perjantaina Tia saapus meille vihdoin ja viimein pitkän odotuksen jälkeen. Ensmäinen ilta meni ihan vaan jutellessa ja ruokaa tehdessä. Kyllä sitä kun noin puolen vuoden välein näkee, on niin paljon juteltavaa, että se aika menee vauhdilla jo niin.

La päivästä lähdettiin kiertelemään muutamia kirppareita, kun sielä päin ei vissiin oikeen ole mitään hyviä, ainakaan samantapasia kun täällä. Mä taas haalisin itelleni kaikkea ehkä vähän liikaa. 

Olkalaukku Promod, 10e

En tiedä kenen laukku, Inditex lukee sisällä lapussa, 5e

Janina f, 1,75e

Vilan paita, 3e


Reflex, 2,50e. Tästä tulee mieleen joku pikku tyttö, menee leggareitten kanssa ja Tian mielestä näytin ihan parturikampaajalta tää päällä, kun niillä kuulemma on tommosia vaatteita, hoho

Rut m.fl. (?), 4e

H&M, 3e



Näiden ostoksien jälkeen suunnattiin Morrison'siin syömään ihanat isot hampurilaiset. Kannattaa käydä tyyppaamassa, jos havittelee hyvää rasvasta epäterveellistä mutta ihanaa ruokaa!

Saippuakuplataiteilijat kävelykadulla

Käytiin myös uudessa Hansan H&M:ssä, jota on tosiaan laajennettu. Sieltä tuppas yhtäkkiä mukaan pari lumppua myös.

H&M, 19,90e

H&M, 4,95e

Nyt on tosiaan taas hamstrattu sen verta vaatteita, että vois jopa luopua joistain vanhoista ehkä hieman isoiks jääneistä. Pahoittelen, että olin niin laiska, etten jaksanu alkaa rajaa kaikkia kuvia, hyi mua. Ja pakko sanoa, että noi vaatteet näyttää paljon kivemmilta päällä kun henkarissa, mutta se että laittaisin kaikki vaatteet erikseen päälleni ja kuvaisin on semmonen homma että ei kiitos.

Seuraavaks kutsus Kauhea kankkunen 3. Ajateltiin kyllä, että onkohan mahtanu saada aikaan yhtä hyvää jälkeä kun kaks ensimmäistä, mutta mä sanon melkeen varmasti, että nauroin enempi kun kahdessa ensimmäisessä!


Ja toi noista vasein Bradley Cooper on niin kuuma. En tiedä miks, se vaan on !

Näistä pääosin koostu meijän viikonloppu. Tia lähti aamupäivästä näkemään muutaman muunkin kaverin täällä kun on ja sitten vielä pitkä ajomatka kotio päin. Ikävähän tässä tulee heti jo sitä naista. Ihanaa että sain viettää sun kanssa tän viikonlopun! Olet niin rakas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti