Koiruuksia

Voi tsiisus sanon minä minkälaisen härdellin saan joskus aikaan (lue: Rufus saa aikaan).  Mä ehkä vaan aina vähän ylireagoin.. 

Rufus eilen päivälenkillä söi metästä löytämänsä kaks kokonaista uunimakkaraa, mitä oli vielä pienen matkan päässä lisää pusikossa. Mä tästä tietenkin luulosairaana ajattelin, että nyt se on ton koiran menoa, että ne on nyt kuitenki myrkytetty. Ihan varmasti on, eikai nyt muuten metässä makkaroita vaan olis. Suolapallolla sitä yritin ensiks oksennuttaa, mikä ei kuitenkaan toiminu. Lähdin pikapikaa apteekista hakemaan hiilijauhetta, jonka sille juotin. Molemmilla kerroilla se vaan pahasti mulkas mua, mutta muuten ollu niistä moksiskaan. Se on kyllä aina yhtä reippaana joka tilanteessa, aina, vaikka joku toinen koiraki ois sille joskus tosissaa ärissy, ilosesti häntää heiluttae se aina jatkaa matkaa. Pieni rakas!
Vietii R äitille katottavaks, kun lähettiin hieman myöhässä käymään niillä synttäreillä. Se oli kuitenki ollu tosi reipas, eikä mitään oireita lääkkeistä saatika myrkystä. No mutta, eipä kai se hiilijauhe mitään haitannu, vaikkei sitten myrkkyä ollukkaan. Rakkaudella mä vaan kaiken, yritin toistaa myös Rufukselle, ko se hieman pahana nieli mustaa liejua. <3

Sitten, tänään aamulla sain aiheutettua uudestaan kivat paniikit, kun Rufusta suukotellessa löysin sen ottasta ensimmäisen punkin ikinä. Ja kerrottakoot, että mä pelkään punkkeja kuollakseni tai tarkkaan ottaen sitä borrelioosia! Vaikka koko elämäni ollaan möyhitty mökillä missä lie heinikoissa ja metsissä, niin ikinä meissä eikä eläimissä oo ollu punkkeja, joten siitä johtuu varmaan mun panikointi näitä otukoita kohtaan. Ja mä kun ajattelin olevani aikaa edellä ja hankkia punkkipannan ajoissa, pff. Janne sai kivat herätykset aamulla, kun mä rääkyen menin herättämään sitä, voi sitäki raukkaa. Ja myöskin tästä varmasti voi päätellä, etten tosiaan ole semmosta koskaan ennen irrottanukkaan. Vinkuen, kun en uskalla koskea siihen, otin kuitenki pinseteillä tiukasti kiinni siitä ja kiertäen yritin sitä vetää irti, mutta ei, se ei lähteny ja koko aja pinsetit liuskahti vaa läpi. Jane sit hois homman ja irrotti punkin, nyppäs sitte muutaman karvanki siitä samalla ja nyt Rufuksella on semmone kalju kohta tossa otsassa! Että katsotaan vaan, kuinka läikykäs koira meiltä löytyy kesän lopussa. Mä vielä uitin sen jälkeen punkkikohtaa desinfiointiaineessa. Voi olla, että vähän kirveli, eikä oikee haju vissiin miellyttäny, kun vähän pärskitti. 

Kaljuilija

Että en tosiaan tiedä kumpi meistä noi draamailut aiheutti, minä vai koira, mutta jos minä selvisin kaikesta, niin niin myös koirakin. Kaikki hyvin, loppu hyvin. Nyt on punkkipanta kaulassa ja punkkipihdit käsillä seuraaviin koitoksiin!

Grittailua ja combbailua

Tämmönen pikanen päivitys ja etenki muistutus itelleni, että Grit strength ja 75 minuutin Combat peräkanaa ei todellakaan ole hyvä yhdistelmä! Ja vielä varsinkaan jos eilen on ollut myös Combatissa. Olo on ku jyrän alle jääneellä! Olin Gritin puoltuntisen jälkeen niin kuollut, että ois tehny mieli itkeä ja varsinki kun tiesi seuraavan 75 min aiheuttavan lisää tuskaa, hikeä ja kyyneleitä!

Kannattaa käydä kokeilemassa jos tykkää kunnon rääkistä! Ton jälkeen Body pumppikin tuntuu ihanalta.

Oon tässä nyt yrittäny tankkailla syömällä ja juomalla, että ehkä se tästä pikku hiljaa sitten. Toivottavasti ainaki sen verran, että huomisesta työpäivästä tulee jotain. Huomenna pitäis vielä illalla lähteä Jannen isän siskon miehen synttäreille Pöytyälle johonkin, mihin lie. Lauantaina kuitenki työpäivä ja töitten jälkeen lepään ja kerään voimia, kun sunnuntai tietenki menee paikasta paikkaan juoksemisella. 

Ja mikä parasta, meijän sohva tulee huomenna 14-17 välillä, jee! Ongelma on se, että vanha sohva on täällä vielkin, pitäis saada joku kantamaan tää tonne liikkeeseen ja sitten taas sielä olevat sohvat pois. Voi kun joku ihana tulis ja veis ne sohvat mukanaan, ilmaseks lähtee kunhan itse ne sieltä noutaa. Voisinki huomenna laittaa johonki Turun alueen kirppishommaan ilmotuksen. Ne on kyllä aika kaameet sohvat, mut kai ne menis edes johonki talliin sohviks yms. Täytyyki Jannen isälle soittaa josko se ottais ne niitte tallii istumapaikoiks, kih kih.

Nyt kuitenki jään tänne keräilemään itteäni sohvan pohjalta ja yritän ryhdistäytyä!

Veemäisyyttä

Pff. Ärsyttää, enkä tiedä mistä oikeen alottaisin.

No vaikka siitä, että huomaan nykyään vaativani iteltäni paljon enemmän liikunnan ja ruokailun suhteen kun mitä ennen. Aluks mulle riitti, että mä söin suht terveellisesti, mutten mä sen enempään miettiny. Yritin syödä riittävästi proteiinia, hiilareita ja rasvoja. Jotenki nykyää tuntuu, että mun pitäis tietää grammalleenkin tietää mikä on mun makroravinteiden tarve (huh?), vaikkakaan (!) mä en oo kertaakaan ylös kirjannu mitä syön. En myöskään halua, että kaikki menee semmoseks kyttäilyks ja mittailuks. Ainoa, missä tiedän satavarmasti parantamisen varaa 100%, on veden juonti! Juon liikkuessa ja nii that's it. En mä juo, enkä oo ennenkää juonu. Se asia täytyy nyt korjata, ja monta kertaa oon alottanukki, mutta nopeesti se kanssa unohtuu, kunnes huono olo ja päänsärky saapuu, sillon se taas muistuu mieleen.  Liikunnat kuitenki oon laittanu pakostikkin ylös, enhän mä muuten olis ikinä oikeeseen aikaan salilla ja ihan hyvä vaan, että noi jumpat pitää varata etukäteen.

Kokonaisuudessaan multa on lähteny -12 kg tällä hetkellä. Tammikuusta -8 kg. Aiemmin jos multa tippus muutamakin kilo, olin onnessani ja itsetunto nousi. Nyt tuntuu, että itsetunto on alempana kun ennen koko hiton painon lähtemistä. Ja juu, oon kuullu ihania kommentteja ystäviltä ja kavereilta ja tietenki perheeltä ja Jannelta. Enkä tarkota et ihmisten pitäis enempi kertoa että oon laihtunu, koska se ei mun mieltäni kohenna. Ennemminki vituttaa välillä. Se kohentais mieltä, jos ite olisin itteeni tyytyväinen ja mulla olis hyvä olla. Ja tää kaikki johtuu ihan siitä, että mä vaadin parempia ja näkyvämpiä tuloksia koko ajan jotenki enemmän ja enemmän. Ja se tässä kaikista inhottavinta onkin, että mä en nää ite sitä muutosta, paitsi vaatteiden istuvuuden kannalta. Ja kun mä mietin, että mun vuosien ihannepaino on viiden kilon päässä. Tuntuu vaan, ettei se sillonkaa riittäis, vaan vaatisin ain enempi ja enempi. Vaikkeikaan niillä kiloilla ole mitään hiton väliä, eikä oikeestaan sillä painoindeksilläkään, kun liikun kuitenki sen verran. Ehkä se nyt vaan on niin, ettei ihminen oo ikinä tyytyväinen siihen mitä on, vaan haluaa aina jotain enemmän. Ja mä kyllä kuulun näihin ihmisiin muillaki asian saroilla, myönnän!

Myös liikunnasta sen verran, että tuntuu et pitäis lisätä liikunnan määrää, ja mun tavotteita miettien mun pitäis käydä enemmän salin puolella treenailemassa, kun mitä jumpissa. Käynhän mä onneks pumpissa, mikä on mun pelastus tässä asiassa. Ja voi kun vaan jos mulla olis rahaa ylimäärästä, että mä viitsisin törsätä PT hankkimiseen, se osais neuvoa tätä toivotonta. Mä kuitenkin laitoin tilaukseen kauan kaipaamani kapistuksen, jeij, siitä mä kirjotan enemmän kun se vaan suvaitsee saapua. 

Oon yrittäny liikkua monipuolisesti ja pyrkiny muutamia kertoja viikossa käydä näyttäytymässä salilla. Julkasen muutaman kuukauden liikkumiset, missä nyt jotain mun omia merkintöjä, muttei sillä väliä. Koiran kanssa lenkkeilyjä en oo mitenkää kirjaillu ylös, vaikkakin aimo annos kilometrejä niistäkin tulis viikossa taikka sitte kuukaudessa. Sport trackeria mä joskus sillon tällön oon käyttäny, mut vaan oikeestaan enemmänkin siten jos oon halunnu tietää minkä pitunen joku lenkki on.

  

Tota ennen ei ole merkintöjä, mutta matka jatkuu. Laitan vaikka sitte myöhemmi taas toukokuun jumppailut. Muutamissa kohdissa on joku vkon tauko, ko Janne oli Saksassa ja viime viikolla flunssailin ja kuumeilin. Onneks  se meni ohi yhtä nopeesti ko tuliki.

Enivei, mä kuitenki nyt avauduin tässä menkkapäissäni kaikesta vitutuksesta mitä on eilen ja tänää ollu mielessä, mitä en suosittele kenenkään tekemään ja ehkä otan itsekin tästä opikseni. Osa fiiliksistä häipyy heti kun naistenpäivät on ohi ja mieli normalisoituu, mutta väliäks sillä, myöhemmin sitte hävetään silmät päästä mitä sitä on kirjotettu.

Nyt tää tyttö lähtee combattii vetämään omaa mieltä lättyyn. Ja oikeen kunnolla!

Lauantai ja sunnuntai

Lähettiin sitten eilen tosiaan ettimään sitä meijän sohvaa. Kierreltiin muutamissa huonekaluliikkeissä, mutta kyllä se Milan u-sohva oli koko ajan mielessä, eikä toista saman verosta löytyny. Ja jos löyty, nii hintaaki löyty semmoset kivat kolmen tonnin verran. Ja kun tämmönen mulle-kaikki-nyt-heti-Henna olen, nii oli paha jättää sohvaa kauppaan ja lähteä kiertelemään muualle. Oli kuitenki kiva nähdä, ettei sitte muualta löytyny mitään. Oishan se saakelin ikävää löytää perään kivempi sohva. Kuninkojan Askoon mennessä ei sitte tullu mieleen, että se Kodin 1 oliki just ikää avattu sinne ja siellähän oli ihan muutama muukin ihminen. Ja jos joku tietää kyseisen risteyksen, voi arvata ettei ollu mikään helppo nakki päästä perille saatika pois. Se parkkipaikkatsompailu oli kans yhtä helvettiä. No kyllähä meki sitte mentii kiertää se kodin ykköne siinä samalla ko sielä oltiin. Ostin äitille synttäri/äiteenpäivälahjan. Ostin sillee mustan Reisenthelin kauppakassin ja kuistin tuoleille uudet beiget istuinpehmusteet. Käytii mamilassa eilen sitte synttärikahveella. Tykkäs oikeen kovasti. Kyllähä se kukkaset saa vielä äiteenpäivänä, ei hätää.

Eilen mä sitten söin herkkuja. Käpykakun palan, puolikkaan pullan ja nannaa. Voi eeei, vedin taas nannaähkyt. Ihan niinko aina aiemminki! Paha olo ja morkkis oli hirvee ja ilta meni kahvakuulaillessa. Tänään tiedossa body pump. Eikä se ollu edes niin hyvää, että tekis mieli jatkaa samaa rataa. Aattelin muutenki, että ei mun tartte kotiin mitään ostaa, voin syödä jos jossain on tarjolla. Uskon vakaasti, että toi sadan päivän herkuttomuus on tehny vaa aiva hemmeti hyvää!

Taas aiheeseen. Funtsailtiin kaikkea eilen illalla ja tänää sitte päätettii lähtiä ostamaan Maskun kalustetalosta se ihanin sohva kotio. Vaikkakin sen saapuspäivä on näillä näkymin 10.5. ettei sitä ihan vielä kotiin asti saatukkaan. Ja kyllähän me siihe suunniteltuun sohvaan päädyttiin. Samalla kankaalla, mitä oli kuvassa, mutta mustan värisenä. Se oli se 945e kotiinkuljetuksella. Eipä se mikään paha hinta ollu sohvan kokoon ja näköön nähden. Nyt vaan ko saavuttiin kotiin ja tässä istuskeltiin, tajusin että eihän me voida sohvan paikkaa vaihtaa. Rufus mittää muuta teekkää ko istu sohvalla ja kattele ulos. Eihän sille voi tehä sitä, että vietäis siltä se ilo pois!  Jotenka sohva tulee olemaan hieman parvekkeen oven edessä, mutta eipä meillä kukaan parvekkeella edes ole, kun ei kumpikaan polta ja kun parveke on tommonen ulkoneva, nii eipä oikee tee mieli siellä hilluakkaan, kun kaikki näkee. Oon nii heltyvä Rufukselle vaikka oonki sille semmone natsi, mutta se on silkkaa rakkautta!

Nyt pumppailee kaikki eiliset herkut veks!!

Nyt enää sohvakuumeilupotilas

Nonni, nyt se sohvakuume valtas mut taas. Ja tällä kertaa sen verta pahoin, että huomenna mennään kattomaan sellasta. Ihastuin Maskun kalustetalosta löytämääni Milan U-sohvaan. Mietin kyllä, että oisko 2+3 sohvat paremmat, mutta ehkä tommonen yhtenäinen on kuitenki parempi vaihtoehto.

En kylläkään ton väristä sohvaa haluais, vaan joko ihan tumman harmaan taikka mustan. Ihan vaan Rufuksen vuoks. Tai no siis muutenki. Mutta käytännöllisyyden vuoks tumma sohva on tätä nykystä valkosta sohvaa parempi. Nahkasohvaa ei oikeen voi harkita, koska R saa tulla sohvalle ja se voi hetken päästä näyttää aika rajulta kynnen reikineen ja kulumineen.

Meijän nykynen sohva.. hhuoh, se on kokenu aika kamalia tässä 9 kuukauden aikana. Raukka parka.

Oon myöski kyllästyny noihin hiton rumiin kulahtaneisiin viltteihin, ettei farkuista jäis kauheita väritahroja kankaaseen, vaikka paskan väliä sillä on, kun toi sohva ei oo enää valkosta nähnykkään. Niinkun keskimmäisestä kuvasta näkyy, se on täynnä kuolaa, likaa, mutaa, multaa, hiekkaa ja aika hitosti lisää kuolaa! Käsinojien reunat, niinkun näkyy, Rufus on pistelly osiks poskiinsa. Sohvien reunassa on R:n kusta, paskaa ja käsinojan päälle se onnistus kipeyspäissään oksentamaan, mikä tietty valus reunaa pitkin lattialle. Juu, omapahan oli valintani haluta valkonen kangas-sohva tossa muutama vuos sitten. Tyhmästä päästä kärsii tässä tapauksessa sohva ja mieli. Voitte myöskin kuvitella sellasen mustan karvakerroksen ton valkosuuden ylle. A aa, ei kivan näköstä. 

Voisin jatkaa listaa vähän pidemmäksi siitä, mitä kaikkea Herra R on laittanu uusiks. Esimerkiks meijän rottinkiarkulla alkaa olla kaljumpi tuo etuosa muutamia säikeitä repsottelee sielä täällä, täytynee vaihtaa arkun puolta, jotta sais koira lisää hommia. Olkkarin matto _oli_ pituudeltaan 200cm, nykyään se on semmonen abouttiarallaa 185 cm. Sama homma tapahtui yllätys kyllä myös makkarissa olevalle nukkamatolle. Sohvatyynyjä on kummallisesti vaihtunu Rufuksen omiksi petityynyiksi, sekä nykyset tyynyt kantaa mukanaan muutamaa kivaa pikkureikää sekä taas hitosti kuolaa. Muutamat kengät on lähteny vaihtoon Rufuksen oman tuunailun vuoks, meinannu varmaan, että kyllä nyt on jo aika vaihtaa uudet kengät. 
En kyllä nyt tiedä miten tää juttu luisu tähän, vaikka mun piti vaan haaveilla uudesta sohvasta.

Mä jotenki luotan ja toivon hartaasti, että noi Rufuksen syömäongelmat ois jo menneen talven lumia. Ei se oo kyllä tota sohvaakaan syöny moneen kuukauteen, että tää uus jopa ehkä sais olla rauhassa. Ongelma kuitenki on se, että toi haaveilun kohde on semmoset 75cm pidempi pituus suunnassa, enkä tiedä miten päin sen mahduttaisin tänne. Se ei oikee ruukaa mahtuu tähän nykysen paikalle, kun vasemmalla on parvekkeen ovi, eikä se nyt oo kyllä tarkotus tukkia ovensuita. Täytynee miettiä sisustusta uusiks kokonaan, mutta jospa nyt ensin päästäis sinne kauppaan asti, josko sieltä löytyis joku sopivanlainen tänne meijän karvanpeittämään kaksioon.

Voi kipeys

Aamulla ajattelin pyhittäväni tän päivän lämpimille juomille, sohvalle, peitolle ja muumeille. Toisin kuitenki kävi. Yhtään lämmintä juomaa ennoo juonu, itseasiassa mitään ollenkaan, sohvalla oon käyny, peittoon en ole koskenukkaa, enkä tosiaan muumeja päälle oo saanu. Tosin sitten taas mä olen pessy kaks koneellista pyykkiä, tiskannu kasan tiskejä ja viikannu vuoren vaatteita. Myönnän meinaan, että mulla on tapana jättää vaatteita vähän sinne sun tänne, mutta varsinki makkarin tuolin päälle kasaantuu aimo kasa lumppuja ain välillä. Ja Jannea ärsyttää, kun otan kuulemma aina uuden mukin, vaikka edellinen olis siinä hollilla. Minkäs mä itelleni mitään voin. Nyt mä kuitenki tiskasin, koska ei ollu enää mistä ottaa uusia puhtaita astioita. Nih. 

Eilen sit varmuudeks perusin asiakkaat tältä ja huomiselta päivältä, ihan vaan että sais ittes takas kondikseen. Täks päiväks mulle jäi yks asiakas, jonka käyn leikkaamassa, mutta sen jälkeen hilpasen takas kotio. Onneks on liike tuossa viereisessä talossa, niin ei matka oo kovin paha.

Ajattelin tänään, että olo on jo ihan siedettävä ja hyvä. Rufuksen kanssa lenkillä ollessa mulle selkis etten ookkaan ihan kunnossa vielä. Lenkki ja kipeys ei ole hyvä yhdistelmä, heikko olo ja pyörrytys ei oo kivaa. Sittoi pölöpää lähti taas linnun perään ja tuntu ettei kaukana ollu, että olisin ollu yhtä raajaa pienempi ihminen. Mukava pikku rykäsy sai vaa vähä heräämää. Sille pitäis ostaa kaulapanta, kun meillä on sille tällä hetkellä valjaat, mistä se saa lisävoimaa vetämiseen, eikä tunnu ees pahalta, kun on pehmeet valjaat millä pistää vetelemään. Tosin toi sikaniska ei varmaa kyllä tuntis tossa kaulallakaan yhtään kipua vetämisestä. Täytyy käydä kyselemässä osaavilta ihmisiltä apua minkälaisen pannan sitä pitäis ostaa. Haluaisin lisäks myös Rufukselle juoksuhihnan, se joustaa sillä tavalla ettei tuu töksäyhdyksiä. Fleksi olis kans unelma, muttei ne kestä tota körilästä. 

Olis kova hinku päästä salille. Kaupassa, verotoimistossa, pankissa ja hiustukussakin pitäis käydä. Tuntuu ettei ois aikaa vaan maata kotona, kun olis nii paljo kaikkee muutaki mitä pitäis saada tehtyä. Se pistää turhauttamaan. Tunnun muutenki olevan pikkasen adhd välillä. Tiedä edes kuinka monta kertaa esimerkiks leffan aikana olen lähteny just tiskaamaan tai tekemään kaikkea muuta, kun en jaksa istua paikallani ja tuntuu, että tuhlaan aikaa, kun voin tehdä jotain järkevääki. Mietin vaan aina, että kauankohan tää kestää? "Puol tuntia vielä, aa aaw!". Kyllä sitä pitäis osata pistää vapaalle ja rentoutua, mutta ko elämä on semmosta, että menee kun päätön kana eestaas, niin siihen on nii tottunu ettei vaan enää osaa relata. Kaipa jos sitä vaan olis, niin laiskistuis varmaankin, mutta emmä kyllä semmosekskaan haluis. Mielummin sitte meen suuna päänä tuolla.

Mutta! Mun mieltä lohduttaa se, että kesäkuun puolessa välissä nään kauan kaipaamaani rakasta naistani Tiaa, kun tulee meille viikonlopuks. Tia oli meillä viimeks viime syksynä ja mä Jyväskylässä viime toukokuussa, ni on nyt jo aikakin nähdä! Mein piti neljästään lähteä Tukholmaan kesäkuussa, mutta ko mun ainoa sopiva vkl oli niille huono, niin jääkin reissu mein osin tekemättä. Nyt kuitenki ko nään Tian, nii unohtuu kaikki tommoset matkat ja muut elämän murheet. Sua täällä kaipaillen, sairastellen ja odottellen. <3

Materialisti on aina materialisti

Tässä kipeydessä ei pää välttämättä toimi toivotulla tavalla. Anteeksi.

Tosiaan haluan nyt kirjottaa painoasioista, mitoista ja vaatteista, joten voi skipata jos ärsyttää.

Kaikki alko siitä, kun viime pe lähdettiin ulos ja mullahan oli yllätysyllätys vaatekriisi. Emilialla oli kaks asua mukana ja ehdotti josko haluaisin kokeilla sitä toista asua, joka oli Vilan mekko. Aattelin, ettei se varmaan sovi, ko kangas ei joustanu ollenkaan ja näytti vähän pieneltä. Mutta sehän oli ihan passeli ja tosi kivan näkönen.

Ja toi vaate oli tosiaan kaks numeroa pienempi mitä olen ennen käyttäny. Mikä onni valtas mut! Vitsi, no sittehä mä tossa edellispäivänä raahasin Jannen mun kanssa myllyilemään, jotta ehkä löytäisin jotain kivaa, uutta ja ihanaa. Halusin varta vasten mennä H&M, koska nykyään monien vaatteet mitä oon kyselly, on sieltä ja ne on tosi kivoja. En oo sieltäkää ostanu mitään varmaa muutamaan vuotee. Tykkäsin tosta Emilian mekosta tosi paljon, ja löysin tosi samantyyppisen itelleni henkasta ja maukasta. Ja sekin oli kolme numeroa pienempi mitä normaalisti. Jeeeeij.

Tossa Emilian mekossa on kyllä niin makee toi printti, tykkäsin toki tosta toisestakin, ettei valittamista ole. Sitten löysin kolmet housut, kahet ekat Vilasta, ja mustat H&M. Noi mustat vaan makso muutaman euron ja oli vähä hiinä ja hiinä että meni kiinni, mutta seon ainakin yksi syy saada vielä kiloja tiputettua.

Noita keltasia mä oon kuolannu aiemminkin, mutta jäi kauppaan, kun tuntu että jalat huutaa keltasta ja isouttaan! Nyt kuitenki rohkenin ostamaan ne ja toivon, et saisin ne joskus päällenikii ettei jäis vaan kaapinpohjalle täytteeks. Lisäks löysin henkkamaukasta Home-tuotteen, mitä ennoo ennen sielä nähny. Helsingissä vissiin sellanen onki ja Tukholmassa ko oltiin, nii oli iso yläkerta täynnä kaikkee ihanaa sisustuskrääsää. Nyt löysin kuitenki tämmöset kivat pöllöaiheiset keittiöpyyhkeet.

Äitiltä sain Irlannista muutaman tuliaisrannekorun ja ne sopii hyvin tohon Jannen tuomaan tuliaiseen. Korujahan ei koskaan voi olla liikaa. Itse teen paljon kanssa koruja, lähinnä kyllä korviksia, materiaalit käyn shoppailemassa Korukauppa Blingissä. Siellä on niin kaikkea ihanaa, ettei sieltä meinaa päästä pois ollenkaan. Edellisjouluna ostin sieltä tarvikkeita ja tein kaikille joululahjaks jonkun pienen korun. Ihana paikka, kannattaa käydä.

Mä tosiaan sunnuntaina menin pumppiin hieman kurkku kipeenä, eikä olis kannattanu, meinaan nyt on sitten flunssaa ja kuumeinen olo. Hienoa. Eikä ärstytä, että latasin tosiaan sen kortinki siinä sitten samalla. Mullon taas sunnuntaiseks pumppi varattuna, että kattoo viittinkö mennä sillon. Ärsyttää tämmönen kotona makaaminen ja varsinkin sillon, kun teitää ettei saa liikkua!

Liikunnasta kuitenkin kun kirjotan ja tarkotus on tuo painon pudotus ja samalla saada hieman lihasmassaa lisättyä, päätin kirjottaa hieman mittoja ylös, miten ne on muuttunu sitten tammikuun. Meillähän tosiaan Jannen kanssa 25.1. alko herkkulakko, ja se loppuu nytten 5.5. (100 pvää) ja mua vähän pelottaa, että miten se siitä sitten jatkuu vai lähteekö ihan lapasesta. Päätin kuitenki, että mä niin ostan irtsareita sunnuntaina! Ne on se juttu. Tarkotus oli päästä semmosesta sokerikierteestä pois ja ensimmäinen kaks viikkoahan oli aivan tuskaa huonoa oloa ja päänsärkyä, mutta sen jälkeen on menny tosi hyvin. Eipä oo kyllä tehny mielikään. Paitsi, jos muut mässyttää vieressä jotain sellasta mitä itse himoitsen!

Tammikuun 21.1. mitattu ekat ja vertaan niitä 17.4. mitattuihin mittoihin. Vyötäröltä on lähteny -8cm, lantiosta kans -8cm, alamahasta kanssa semmonen -8cm, reisistä -5cm, käsistä -3cm ja pohkeistä jopa huimat -1cm. On sitä työtä tehtykkin, mutta vielä olis pitkä matka tavotteeseen. Ärsyttää, kun katson liikaa kiloja, kun eihän ne kerro mitään ko kuitenki harjottelen suhteellisen usein. Mittanauhahan sen kertoo ja päätän unohtaa kilot. Kymmenen kiloa on lähteny, mutta siihen se on aika hyvin jämähtänykki. Se kymmenen kiloa on tosin lähteny viime kesästä asti, ei tammikuusta. Tammikuusta joku 4 kiloa. Kattellaan taas joskus myöhemmin miten edistytään.

Nyt jatkan flunssailua ja ehkä voisin saada jonkunlaista hoivailuakin. Ehkä.