No vaikka siitä, että huomaan nykyään vaativani iteltäni paljon enemmän liikunnan ja ruokailun suhteen kun mitä ennen. Aluks mulle riitti, että mä söin suht terveellisesti, mutten mä sen enempään miettiny. Yritin syödä riittävästi proteiinia, hiilareita ja rasvoja. Jotenki nykyää tuntuu, että mun pitäis tietää grammalleenkin tietää mikä on mun makroravinteiden tarve (huh?), vaikkakaan (!) mä en oo kertaakaan ylös kirjannu mitä syön. En myöskään halua, että kaikki menee semmoseks kyttäilyks ja mittailuks. Ainoa, missä tiedän satavarmasti parantamisen varaa 100%, on veden juonti! Juon liikkuessa ja nii that's it. En mä juo, enkä oo ennenkää juonu. Se asia täytyy nyt korjata, ja monta kertaa oon alottanukki, mutta nopeesti se kanssa unohtuu, kunnes huono olo ja päänsärky saapuu, sillon se taas muistuu mieleen. Liikunnat kuitenki oon laittanu pakostikkin ylös, enhän mä muuten olis ikinä oikeeseen aikaan salilla ja ihan hyvä vaan, että noi jumpat pitää varata etukäteen.
Kokonaisuudessaan multa on lähteny -12 kg tällä hetkellä. Tammikuusta -8 kg. Aiemmin jos multa tippus muutamakin kilo, olin onnessani ja itsetunto nousi. Nyt tuntuu, että itsetunto on alempana kun ennen koko hiton painon lähtemistä. Ja juu, oon kuullu ihania kommentteja ystäviltä ja kavereilta ja tietenki perheeltä ja Jannelta. Enkä tarkota et ihmisten pitäis enempi kertoa että oon laihtunu, koska se ei mun mieltäni kohenna. Ennemminki vituttaa välillä. Se kohentais mieltä, jos ite olisin itteeni tyytyväinen ja mulla olis hyvä olla. Ja tää kaikki johtuu ihan siitä, että mä vaadin parempia ja näkyvämpiä tuloksia koko ajan jotenki enemmän ja enemmän. Ja se tässä kaikista inhottavinta onkin, että mä en nää ite sitä muutosta, paitsi vaatteiden istuvuuden kannalta. Ja kun mä mietin, että mun vuosien ihannepaino on viiden kilon päässä. Tuntuu vaan, ettei se sillonkaa riittäis, vaan vaatisin ain enempi ja enempi. Vaikkeikaan niillä kiloilla ole mitään hiton väliä, eikä oikeestaan sillä painoindeksilläkään, kun liikun kuitenki sen verran. Ehkä se nyt vaan on niin, ettei ihminen oo ikinä tyytyväinen siihen mitä on, vaan haluaa aina jotain enemmän. Ja mä kyllä kuulun näihin ihmisiin muillaki asian saroilla, myönnän!
Myös liikunnasta sen verran, että tuntuu et pitäis lisätä liikunnan määrää, ja mun tavotteita miettien mun pitäis käydä enemmän salin puolella treenailemassa, kun mitä jumpissa. Käynhän mä onneks pumpissa, mikä on mun pelastus tässä asiassa. Ja voi kun vaan jos mulla olis rahaa ylimäärästä, että mä viitsisin törsätä PT hankkimiseen, se osais neuvoa tätä toivotonta. Mä kuitenkin laitoin tilaukseen kauan kaipaamani kapistuksen, jeij, siitä mä kirjotan enemmän kun se vaan suvaitsee saapua.
Oon yrittäny liikkua monipuolisesti ja pyrkiny muutamia kertoja viikossa käydä näyttäytymässä salilla. Julkasen muutaman kuukauden liikkumiset, missä nyt jotain mun omia merkintöjä, muttei sillä väliä. Koiran kanssa lenkkeilyjä en oo mitenkää kirjaillu ylös, vaikkakin aimo annos kilometrejä niistäkin tulis viikossa taikka sitte kuukaudessa. Sport trackeria mä joskus sillon tällön oon käyttäny, mut vaan oikeestaan enemmänkin siten jos oon halunnu tietää minkä pitunen joku lenkki on.
Tota ennen ei ole merkintöjä, mutta matka jatkuu. Laitan vaikka sitte myöhemmi taas toukokuun jumppailut. Muutamissa kohdissa on joku vkon tauko, ko Janne oli Saksassa ja viime viikolla flunssailin ja kuumeilin. Onneks se meni ohi yhtä nopeesti ko tuliki.
Enivei, mä kuitenki nyt avauduin tässä menkkapäissäni kaikesta vitutuksesta mitä on eilen ja tänää ollu mielessä, mitä en suosittele kenenkään tekemään ja ehkä otan itsekin tästä opikseni. Osa fiiliksistä häipyy heti kun naistenpäivät on ohi ja mieli normalisoituu, mutta väliäks sillä, myöhemmin sitte hävetään silmät päästä mitä sitä on kirjotettu.
Nyt tää tyttö lähtee combattii vetämään omaa mieltä lättyyn. Ja oikeen kunnolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti